UPMMetsä

UPM Kasvu -kumppanuus tarjoaa metsänomistajalle enemmän etuja

UPM Kasvu -kumppanuusasiakkaana saat sekä aineellista että aineetonta hyötyä, arvokasta tietoa ja henkilökohtaista palvelua, jonka tavoitteena on metsäomaisuutesi vastuullinen hoito. Haluamme, että saat parhaan mahdollisen tuoton metsäomaisuudellesi.

Luotettava tieto ja oikea-aikainen metsänhoito takaavat metsän kasvun sekä metsäomaisuudesta saatavan hyvän tuoton. UPM Kasvu -kumppanuuteen kuuluvat etuudet tarjoavat asiakkaille alan parhaan asiantuntijuuden sekä moderneimmat, digitaaliset työkalut metsäomaisuuden vaivattomaan hoitoon.

UPM Kasvu -kumppanuus huomioi vastuullisuuden useasta eri näkökulmasta. Se on osa UPM:n strategiaa, jolla luomme fossiilisista raaka­aineista riippumatonta tulevaisuutta ja hyödynnämme puuta innovatiivisesti ja kestävästi yhteiskunnan, talouden ja luonnon parhaaksi. Näin turvataan metsäomaisuuden vakaa kasvu tuleville sukupolville.

Joulukuun alussa astui voimaan uusi UPM Kasvu -kumppanuus, jonka merkittävä osa ovat asiakkaille maksettavat reilut bonukset. Kumppanuus sisältää neljä etutasoa. Asiakkuuden etutaso lasketaan kuluneen viiden vuoden euromääräisestä asioinnista.

Asioinnissa huomioidaan sekä puukaupat että metsänhoitotyöt. Mitä enemmän kumppani keskittää metsäasiointiaan UPM:lle, sitä parempia etuja hänelle on tarjolla.

Hopea-tason raja asioinnissa on 20 000 euroa, Kulta-tason 100 000 euroa ja Platina-tason raja 300 000 euroa kuluneen viiden vuoden aikajaksolla tarkasteltuna. Etutaso muuttuu heti, kun euromääräinen asiointi yltää seuraavaan tasoon.

UPM Kasvu -kumppanuussopimuksen solmiminen ja sen myötä ensimmäiselle Kasvu-tasolle pääseminen antaa metsänomistajalle jo paljon etuja, kuten henkilökohtaisen metsäasiakasvastaavan, jonka avulla on tavoitteena saada metsäomaisuudelle paras mahdollinen kasvutuotto.

”Kumppanuussopimuksen solmiminen ei kuitenkaan vielä edellytä puukaupan tekemistä”, tarkentaa UPM Metsän asiakkuuspäällikkö Jarmo Hakala.

Kun asiointia kertyy vähintään 20 000 euron arvosta, kumppani siirtyy automaattisesti Kasvu­tasolta Hopea-tasolle. Hopea-tasolla kumppani alkaa saada myös taloudellisia etuja, kuten bonuksia, joita hän voi käyttää valitsemiinsa metsähoitopalveluihin, esimerkiksi metsänuudistamiseen tai taimikonhoitoon.

Puukaupasta maksettava bonus määräytyy etutason mukaisesti jokaisesta puukaupasta. Hopea-tasolla bonusta maksetaan yksi euro per kuutio, Kulta-tasolla 1,50 euroa ja Platina-tasolla 1,80 euroa per kuutio.

”Uudistuksen myötä maksamamme bonukset kasvavat kokonaisuudessaan merkittävästi, ja kyseessä on puoleltamme huomattava euromääräinen investointi asiakkaisiin.”

Kumppani saa myös aineettomia etuja.

”Aineettomiin etuihin kuuluvat kaikilla kumppanuustasoilla muun muassa metsäomaisuuden suunnitelmallinen hoitaminen sekä metsänomistajille suunnattu ajankohtainen tieto ja hyödylliset tapahtumat”, Hakala luettelee.

Kasvu-kumppanuuteen lukeutuu olennaisena osana metsäasiakasvastaavien kumppaneille tarjoama henkilökohtainen palveluaika.

”Tahdomme tietää, millaisia tarpeita kumppaneillamme on, ja palvella heitä niiden mukaisesti.”

Kumppanuusasiakas voi miettiä yhdessä metsä­asiakasvastaavan kanssa, mitä hänen kannattaisi tehdä saadakseen metsästään parhaan tuoton.

”Tarjoamme aktiivisesti tietoa ja erilaisia vaihtoehtoja kumppaneillemme, mutta heillä itsellään säilyy tietysti aina päätösvalta siinä, mitä he metsä­omaisuudellaan tekevät ja kuka metsää hoitaa missäkin asiassa. Jotkut haluavat esimerkiksi tehdä metsänhoitotoimenpiteitä itse.”

Tiedon jakamiseen ja entistä laadukkaampien palvelujen tarjoamiseen liittyvät myös modernit verkkopalvelut, jotka ovat laajimmat Kulta- ja ­Platina-tasojen asiakkailla.

Kumppani voi katsoa verkkopalvelusta, miten paljon suunnitellusta metsäkaupasta olisi tiedossa bonuksia ja miettiä, miten hän haluaa käyttää rahanarvoiset etunsa.

”Verkkopalvelujemme edistyksellisyyden ja helpon käytettävyyden myötä tapaamisaika metsäasiakasvastaavan kanssa ei kulu taulukoiden läpikäymiseen.”

Kulta- ja Platina-asiakkaille on tiedossa myös kutsuvierastilaisuuksia ympäri Suomen.

UPM Kasvu -kumppanuudesta saat lisätietoa metsäasiakasvastaavilta, jotka palvelevat alueensa kaikkia metsänomistajia. Metsäasiakasvastaavaan voit ottaa yhteyttä asiakaspalvelun tai UPM Metsä -verkkopalvelun kautta.

”Haluamme panostaa metsänomistajien palvelemiseen. Metsä ja sen omistajat ovat meille tärkeitä.”

Artikkeli on julkaistu Metsän henki 4/2021 -lehdessä. Pääset lukemaan koko lehden täällä.

Tarina vastuullisesta metsänhoidosta
Artikkeli | 4 min

Tarina vastuullisesta metsänhoidosta

Lue lisää
UPM turvaa metsänhoitotoimissaan luontoarvot myös Evolla – dialogi luontojärjestöjen kanssa tärkeää
Blogi | 2 min

UPM turvaa metsänhoitotoimissaan luontoarvot myös Evolla – dialogi luontojärjestöjen kanssa tärkeää

Lue lisää
EU:n metsästrategia ja muut vaikeat termit selitettyinä
Artikkeli | 4 min

EU:n metsästrategia ja muut vaikeat termit selitettyinä

Lue lisää