Puolen tunnin matkan päässä Jyväskylästä lounaaseen ollaan keskellä keskisuomalaista maaseutumaisemaa. Moottoritie on vaihtunut pienemmäksi asfalttitieksi ja edelleen kapeaksi hiekkatieksi. Mutkat ovat tiukkoja ja mäet jyrkkiä.
Mäen päällä sijaitsee Vehkoon tila. Siinä se on seissyt vuodesta 1782 asti. Vaikka tilan johdossa on ollut kymmeniä isäntiä, Vehkoota pidetään vahvojen naisten talona. Yksi heistä oli Kirsti Vakaslahti, joka istutti 1940-luvulla pihapiiriin tammen tilan emännäksi ryhdyttyään. Uljaassa puussa ovat sittemmin kiipeilleet niin Kirstin lapsenlapset kuin heidän lapsensa.
Metsänomistamisen erilaiset tavoitteet
Haastattelupäivänä tammen alle kahville kokoontuu iloinen ja puhelias porukka eri puolilta maata. He ovat tilan nykyiset omistajat: Kirstin lapset Kalle Vakaslahti ja Ritva-Liisa Luomaranta, heidän edesmenneen veljensä tytär Tessa Vakaslahti, Kallen poika Pasi Vakaslahti sekä Ritva-Liisan lapset Anssi Luomaranta ja Anni Murto.
He omistavat metsäyhtymän, jossa huomioidaan metsänomistajien erilaiset tavoitteet. Yhtymään kuuluu myös Jämsässä sijaitseva tila, jonka Kirstin mies Eero sai perintönä.
Sekä talousmetsää että luonnonsuojelualuetta
Metsäyhtymällä on ollut Y-tunnus vuodesta 1978 asti, mutta tällä kokoonpanolla yhtymä on toiminut vasta pari vuotta.
”Isällä oli aiemmin ratkaiseva rooli kokonaisuuden hallinnassa, mutta nyt me seuraavan sukupolven edustajat olemme tulleet mukaan toimintaan. Haluamme pitää yhdessä huolta tilayhtymästä”, Pasi Vakaslahti sanoo.
Muut kutsuvat häntä pehtooriksi.
Yhtymän omistamien tilojen yhteenlaskettu pinta-ala on hieman alle 500 hehtaaria. Valtaosa tästä on metsää ja pieni osa peltoja, jotka on laitettu vuokralle. Metsä on havupuuvaltaista sekametsää, josta noin 20 hehtaaria on suojeltua.
Idea luonnonsuojelualueen perustamisesta syntyi vuosikokouksessa vuonna 2020, kun osakkaat keskustelivat yhtymän arvoista. Omistajat haluavat hoitaa maata ja metsiä niin, että ne jäävät entistä paremmassa kunnossa seuraavalle sukupolvelle.
”Päätimme, että huomioimme metsänomistajien erilaiset tavoitteet ja pidämme huolta sekä metsien tuottavuudesta että niiden suojelusta”, Pasi sanoo.
”Meillä on mahdollisuudet toteuttaa sekä metsätaloutta että vaalia luontoarvoja, jotka ovat tulleet meille perintönä äidiltä. Uskon, että seuraavakin sukupolvi ymmärtää tämän”, Ritva-Liisa jatkaa.
Tilalla on ollut määräaikaisia ympäristötukisopimuksia vuodesta 1999 lähtien. Tuolloin sopimukset tehtiin 30 vuodeksi.
”Halusimme hakea niiden sijaan pysyvän suojelupäätöksen valituille alueille. Myös FSC® (FSC-C109750) -sertifiointipäätös edellytti meiltä tietyn määrän suojeltua metsää. Kartoitimme suojeltavia alueita Metsäkeskuksen ja ELY-keskuksen kanssa”, Kalle kertoo.
Vahvojen naisten perintö
Yksi Vehkoon tilayhtymän metsistä näkyy pihapiiriin, ja sinne pääsee helposti jalan pellon poikki. Metsän kuntoa lähtee tarkastamaan koko omistajakuusikko. Mukaan tulevat myös seuraavan sukupolven edustajat, serkukset Vilma Murto ja Fiona Luomaranta, jotka etenevät metsää kohti kävellen, kilpaa juosten ja kärrynpyöriä heittäen.
Ujosti vihertävä heinäpelto vaihtuu tiheäksi kuusikoksi. Vilma ja Fiona ovat ehtineet jättimäisen kuusen luo, jota he kutsuvat Kallen kuuseksi. Heidän kätensä eivät yllä sen ympäri.
Rehevässä sekametsässä koivut viheriöivät, linnut livertävät ja puron kirkas vesi pulppuaa vaahdoten. Seurue kulkee tottuneesti pitkin polkua, joka on syntynyt kantatilalla asuvan Tessan juoksuharrastuksen myötä.
Metsänomistajan tarina: ”Minulle metsä on kaikki kaikessa”
Hän on pitänyt yllä tilan vahvojen naisten perintöä huolehtimalla yhteisestä metsästä. Tessa raivaa, istuttaa ja tekee muita metsänhoitotoimenpiteitä.
”Tessan osuus on todella tärkeä, mutta olemme sopineet, että hän saa itse valita, kuinka paljon tekee. Tästä ei saa tulla liian isoa taakkaa yhdelle. Voimme käyttää myös ostopalveluja”, Pasi sanoo.
Hakkuut hoitaa yleensä UPM Metsä, joka on toiminut Vehkoon tilayhtymän kumppanina vuodesta 1986. UPM on vastannut myös metsänhoitosuunnitelman tekemisestä kestävien periaatteiden mukaisesti, metsänomistajien erilaiset tavoitteet huomioiden.
”Yhteistyö on toiminut hyvin. Tapaamme metsäasiakasvastaavaamme säännöllisesti ja saamme häneltä asiantuntevia neuvoja tulevia toimenpiteitä ajatellen”, Kalle kertoo.
Erilaiset metsänomistajat puhaltavat yhteen hiileen
Serkukset ovat oppineet tekemään metsä- ja heinätöitä vietettyään lapsuuskesiään mummolassa.
”Kun tulen tänne kesällä, tykkään kierrellä metsässä. Katselen myös sen kuntoa”, Anssi sanoo.
”On hienoa, että meille on tullut tilayhtymän myötä yhteisiä asioita. Tässä elämäntilanteessa on eri tavalla halua, aikaa ja ymmärrystä hoitaa yhteistä omaisuutta”, Anni jatkaa.
”Nuorempana muut kuviot olivat tärkeämpiä, mutta nyt sitä palaa vähän niin kuin juurilleen”, summaa Pasi.
Tilan jatkaminen on ollut Tessalle selvää pienestä pitäen. Ajatus kumpusi hänestä itsestään, mutta hän sai päätökseen myös kannustusta.
Metsänomistaja Keijo Mäkelä kertoo tavoitteistaan metsänomistamiselle
”Mummo jaksoi muistuttaa, että minusta tulisi hyvä lehmänhoitaja. Myös isä rohkaisi minua tähän, se oli hänelle todella tärkeää. Minulla on aina ollut hyvin vahva tunne, että tämä on minun paikkani.”
Tessan päätös tuntuu muista osakkaista hyvältä.
”On iso asia, että Tessa miehineen otti päätilan rakennukset ja pihapiirin hoitaakseen. Olisi aika kurjaa mennä tästä ohi omalle mökille, jos joku vieras asuisi tässä”, Ritva-Liisa sanoo.
Myös Kalle asuu kantatilan lähellä.
”Yhteiselon kannalta on ratkaisevaa, että kaikilla on sopiva hajurako toisiinsa”, Ritva-Liisa heittää, ja koko porukka räjähtää nauruun.
Metsänomistajien erilaiset tavoitteet huomioidaan
Luonnonsuojelualueella metsätyyppi vaihtuu kosteammaksi ja valoisammaksi kangasmetsäksi. Maastossa on enemmän korkeuseroja, ja pääpuulaji on mänty. Näkymää hallitsee suo.
Aluskasvillisuus koostuu jäkälästä, puolukasta, lakasta ja syvänvihreästä sammaleesta. Kaatunutta lahopuuta näkyy paljon.
Metsä tarjoaa omistajilleen taloudellisten ja luontoarvojen lisäksi muutakin iloa. Kalle kertoo käyvänsä metsässä marjassa ja sienessä.
”Korvasienet ovat minun herkkuani.”
Myös polttopuut ja joulukuuset haetaan omasta metsästä. Kalle vie joulukuusia lisäksi lähialueen hoitokoteihin.
Valitsemaansa yhtiömuotoon omistajakuusikko päätyi luonnostaan. Harkinnassa oli myös yhteismetsä, mutta toistaiseksi metsäyhtymä on tuntunut heistä toimivimmalta ratkaisulta.
Kokouksia he pitävät vähintään kerran vuodessa. Silloin tarkistetaan, onko sovitut toimenpiteet tehty, ja suunnitellaan tulevan vuoden hakkuita. Juoksevia asioita hoidetaan sähköpostilla ja puhelimitse.
Metsien kestävä hoito ja käyttö
Kaikesta ei olla yhtä mieltä, mutta suuria kiistoja ei ole syntynyt.
”Olemme pystyneet aika hyvin pitämään kiinni äidinäitimme toiveesta, että omistamisesta ei pidä riidellä”, Ritva-Liisa sanoo.
”Vuoropuhelu on tärkeää. Muiden näkökulmia tulee arvostaa ja kuunnella. Sitten pitää löytää yhteinen linja”, korostaa Pasi.
”Meillä on yhteinen tahtotila siitä, että omistus pysyy suvussa. Se ohjaa kaikkea tekemistämme”, Tessa tiivistää.
Mahtaako jompikumpi Tessan tyttäristä jatkaa joskus äitinsä jalanjäljissä? Aika näyttää.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Metsän henki -lehdessä 3/2022.