Metsäala ratkoo globaaleja ongelmia

Metsäala työllistää Suomessa suoraan 42 000 työntekijää. Tässä joukossa hommia paiskii moni: esimerkiksi sahatyöntekijät, myyntitykit, puun ostajat tai biopolttoaineita kehittelevät kemistit.

UPM Metsä -podcast käsitteli metsäalan tekijöiden monipuolistumista ja alaan liittyviä ennakkoluuloja.

”Metsäala on ollut perinteisesti hyvin miesvaltainen, mutta tilanne on muuttunut vuosien varrella. Nykyään naisia saattaa olla jopa enemmistö metsäalan koulutuksen aloittavista”, sanoo Inka Musta, UPM:n kansainvälisten metsäasioiden päällikkö ja podcastin juontaja.

Toinen podcastin juontajista, kestävän metsätalouden kehittämisestä vastaava Timo Lehesvirta, on koulutukseltaan biologi. Työuran alkupuolella hän kohtasi koulutukseensa liittyviä ennakkoluuloja.

”Kyllä suhtautuminen on muuttunut. UPM:llä haetaan aktiivisesti eri koulutustaustoja tuomaan diversiteettiä työyhteisöihin. Se on nähty strategisena tavoitteena ja voimavarana”, Lehesvirta sanoo.

”Olen henkilökohtaisesti kiitollinen siitä, että olen saanut toimia insinöörien, metsänhoitajien ja talousihmisten kanssa. Se on ollut valtava oppimismatka”, Lehesvirta sanoo.

UPM ja koko metsäala ovat nyt mielenkiintoisessa uudessa vaiheessa. Kestävät, uusiutuvat luonnonvarat ratkaisevat monia globaaleja ympäristöongelmia.

”Juuri nyt alalle on tulossa uusi sukupolvi, ja koko metsäalan kuva on muuttumassa. Mitä enemmän puunkäyttö ja metsätalous nähdään ydinratkaisuna ilmasto- ja muihin ympäristöhaasteisiin ja fossiilikauden jälkeiseen aikaan, niin sitä enemmän metsäala houkuttelee nuoria ja myös naisia”, Lehesvirta sanoo.

”Olemme toimialana murroksessa. Metsäala on ollut pitkään aika homogeeninen, sukupuolen ja iän puolesta. Siinä voi varmasti olla työstämistä, miten otamme mukaan uudet ja eritaustaiset ihmiset. Koskaan ei voi tietää, mitä sukupuolta toisen puoliso on tai onko työkaverin uskonto vaikkapa erilainen suomalaiseen valtavirtaan verrattuna. Ketään ei saa sulkea ulos”, Musta pohtii.

 

Kiinnostuitko? Kuuntele koko keskustelu jaksosta. UPM Metsän jaksot kestävät noin 30 minuuttia. Jokaisessa jaksossa valitaan myös viikon laji 22 000 lajin joukosta, ja tässä jaksossa lajiksi valikoitui vihervarpunen. 

Metsäsijoittaminen kannattaa, koska metsä on vakaa sijoituskohde
Artikkeli | 9 min

Metsäsijoittaminen kannattaa, koska metsä on vakaa sijoituskohde

Lue lisää
Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää
Blogi | 2 min

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää

Lue lisää
Luonnonhoito puree lahopuusta riippuvaiseen lajistoon
Blogi | 4 min

Luonnonhoito puree lahopuusta riippuvaiseen lajistoon

Lue lisää