UPM:n puunhankinta Suomessa laajenee

09/17/2018 06:53:55

UPM Puunhankinta ja metsätalous laajentaa puunhankintaa Suomessa. UPM:n tekemien investointien myötä puuntarve on kasvanut yli kaksi miljoonaa kuutiometriä ja muutoksen tavoitteena on hankkia tarvittavat lisämäärät Suomesta.

”Puunhankinta suomalaisilta metsänomistajilta on meille erittäin tärkeää, ja haluamme panostaa siihen jatkossakin. UPM on tehnyt viime vuosien aikana huomattavia investointeja puuta käyttäviin laitoksiin Suomessa, ja muutoksella vahvistamme puunhankintaamme suomalaisilta metsänomistajilta”, sanoo UPM Puunhankinnan ja metsätalouden johtaja Sauli Brander.

Puunhankinnan laajentaminen keskittyy tehokkaampaan toimintaan nykyisellä ydinalueellamme Etelä- ja Keski-Suomessa. Tämän lisäksi puunhankintaa laajennetaan nykyisen alueen pohjoispuolelle. Muutoksen seurauksena puunostajien määrä lisääntyy panostaessamme entisestään yksityispuukauppaan koko hankinta-alueella.

Lisätietoja:
johtaja Sauli Brander, UPM Puunhankinta ja metsätalous puh. 040 567 4155

UPM sääksen matkassa kohti monimuotoisempaa metsäluontoa
Blogi | 4 min

UPM sääksen matkassa kohti monimuotoisempaa metsäluontoa

Lue lisää
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa – vai vastaako?
Blogi | 2 min

Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa – vai vastaako?

Lue lisää
UPM Joroisten taimitarha – Innovatiivista ja kestävää metsätaloutta
Artikkeli | 2 min

UPM Joroisten taimitarha – Innovatiivista ja kestävää metsätaloutta

Lue lisää