Luottamus metsäalaan vahvistuu, kertoo mielipidetutkimus

02/21/2016 21:00:00

Uusin Metsä ja puu -mielipidetiedustelu kertoo, että suomalaisten mielestä maamme metsiä hoidetaan hyvin. Metsien hoidossa luotetaan metsäammattilaisten osaamiseen.

Suomen metsäyhdistyksen teettämässä Metsä ja puu -tiedustelussa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä metsäalasta. Edellinen tutkimus tehtiin vuonna 2012 ja siihen verrattuna luottamus metsäalaan vahvistuu edelleen. 

88 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että metsiemme hoito on erittäin tai melko hyvää. Metsien talouskäyttöä pidetään niiden tärkeimpänä roolina esimerkiksi ympäristöasioihin tai hiilensidontaan verrattuna. Vastaajat tietävät, että Suomen metsät kasvavat enemmän kuin niitä hakataan. Valtaosa vastaajista pitää maamme hyvinvoinnin tärkeimpänä perustana ja ylläpitäjänä metsäteollisuutta.


Metsien hoitoa koskevissa kysymyksissä luotetaan eniten metsäammattilaisten ja toiseksi metsäntutkijoiden jakamaan tietoon.

Lue lisää Metsäyhdistyksen sivulta »