Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet

Metsänomistajalla on oikeus päättää lakien puitteissa mitä hänen metsässään tapahtuu. Metsänhoidon lähtökohta on aina metsänomistajan näkemys metsänhoidon tavoitteista.

Metsänomistajalla on Suomessa oikeus hyödyntää taloudellisesti metsäomaisuuttaan. Merkittävin taloudellinen hyöty saadaan yleensä hakkuutuloina. Metsänomistajalla on oikeus valita kenen kanssa haluaa hoitaa metsäänsä ja tehdä puukauppaa.

Metsänomistukseen liittyvistä lakisääteisistä velvollisuuksista tärkein on uudistamisvelvoite. Metsänomistajan on uudistushakkuiden jälkeen huolehdittava, että metsä uudistetaan eli uusi metsä istutetaan tai kylvetään. Tavoitteena uudistamisvelvoitteella on varmistaa metsien kestävä käyttö.

Tiettyihin metsänhoitotoimenpiteisiin, kuten harvennushakkuisiin, liittyy ohjeita ja rajoituksia. Esimerkiksi harvennuksen jälkeen jäävän puuston määrän pitää olla metsänhoitosuosituksen mukainen, jotta metsän kestävä kasvu turvataan. Hakkuutoimenpiteiden yhteydessä metsänomistajan on tehtävä metsänkäyttöilmoitus.

Metsästä saadut tulot ovat pääomatuloa, josta maksetaan pääomaveroprosentin mukaan veroa. Metsänomistajalla on myös oikeus saada tiettyihin metsänhoitotöihin valtion maksamaa kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista tukea.

”Hyvin hoidettu metsä on ilo silmälle”, Tuomas sanoo
Artikkeli | 3 min

”Hyvin hoidettu metsä on ilo silmälle”, Tuomas sanoo

Lue lisää
”Pieni investointi tänään voi tuottaa tulevaisuudessa suuremman tuoton", Auvo muistuttaa
Artikkeli | 3 min

”Pieni investointi tänään voi tuottaa tulevaisuudessa suuremman tuoton", Auvo muistuttaa

Lue lisää
Metsäsertifiointi takaa kestävän metsänhoidon
Wiki | 2 min

Metsäsertifiointi takaa kestävän metsänhoidon

Lue lisää
;