Metsän terveys

Metsän terveyttä ylläpidetään parhaiten normaaleilla metsänhoitotoimenpiteillä. Metsän kasvuun ja järeytymiseen tähtäävät metsänhoitotoimenpiteet ylläpitävät puuston vastustuskykyä sieni-, hyönteis- ja tuulituhoja vastaan.

Myrskyt ovat ylivoimaisesti suurin metsävahinkojen aiheuttaja miltei joka vuosi. Suuria tuhoja alkaa syntyä, kun tuulen nopeus nousee 20–23 metriin sekunnissa. Raju myrsky kaataa puita ja lisäksi pystyyn jääviin puihin syntyy vaurioita, joiden korjaantuminen voi viedä pitkään. Myrsky taittaa oksia ja murtaa latvoja. Tuulen aiheuttama puun heiluva liike voi myös aiheuttaa juuristoon vaurioita. Hyönteiset ja sienet voivat aiheuttaa myrskyn jälkeen seuraustuhoja.

Myyrät ovat ongelma erityisesti metsänuudistusaloilla ja metsitetyillä pelloilla. Eri myyrälajit vahingoittavat taimia eri tavoin.

Hirville mieluisinta ravintoa ovat hyvin sulavat lehtipuut kuten pajut, pihlaja ja haapa. Myös koivuntaimikot ovat vaarassa ympäri vuoden, mutta mäntyjä hirvet katkovat lähinnä talvisaikaan. Kuusta hirvet hylkivät. Niinpä se onkin sille sopivilla mailla usein hyvä metsänkasvatuksen vaihtoehto.

Kasvavalle metsälle vaarallisimpia hyönteislajeja ovat kaarnakuoriaiset, etenkin kirjanpainaja, kuusentähtikirjaaja ja ytimennävertäjät.  Mäntypistiäisten toukat syövät männyn neulasia. Kun mäntypistiäisiä on paljon, ne saavat aikaan tuhoja kymmenillä tai jopa sadoilla tuhansilla hehtaareilla metsää.

Ei mikään tavallinen koulupäivä – kuudes­luokkalaiset metsäretkellä
Artikkeli | 3 min

Ei mikään tavallinen koulupäivä – kuudes­luokkalaiset metsäretkellä

Lue lisää
“Ajoitus on kaiken A ja O metsänhoidossa”, Verneri muistuttaa
Artikkeli | 4 min

“Ajoitus on kaiken A ja O metsänhoidossa”, Verneri muistuttaa

Lue lisää
10 x näin saat metsäsi tuottamaan
Artikkeli | 12 min

10 x näin saat metsäsi tuottamaan

Lue lisää