Talousmetsissä suojellaan luontoa

Suomen maapinta-alasta yli 70 prosenttia on metsää, ja Suomi onkin yksi maailman metsäisimmistä maista. Metsistä on suojeltu noin 12 prosenttia, mikä sekin on eurooppalaista kärkitasoa. Suomen metsien suojelupinta-ala on viisinkertaistanut 1980-luvulta.

Suojellut metsät ovat esimerkiksi kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erilaisten suojeluohjelmien, kuten vanhojen metsien tai lehtojen suojeluohjelmien alueita. Suojelukohteet ovat luontomme helmiä, elinympäristöiltään ja muilta ominaisuuksiltaan arvokkaimpia luontokohteitamme.

Vaikka metsistämme verrattain iso osuus on suojeltu, on niiden pinta-alasta suurin osa enemmän tai vähemmän aktiivisessa talouskäytössä. Siksi luonnonsuojelun kannalta myös sillä on väliä, kuinka talousmetsissämme toimitaan.

Ennen kuin monimuotoisuuden merkitys alettiin kunnolla ymmärtää, hoidettiin Suomessakin metsiä pitkälti vain taloudellisista lähtökohdista. Kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana metsien käsittelyssä on kuitenkin yhä paremmin alettu huomioida ekologiset seikat. Vuonna 1997 metsälakiin kirjattiin ensimmäistä kertaa tavoite metsien biologisen monimuotoisuuden säilyttämisestä ja tärkeiden elinympäristöjen huomioon ottamisesta. Vähän tämän jälkeen 2000-luvulla Suomeen rantautuivat maailmalta metsäsertifiointijärjestelmät FSC® ja PEFC™, jotka ovat olleet valtavirtaistamassa käytäntöä metsien kestävästä käytöstä.

On kuitenkin selvää, että metsän käsittely muuttaa sen piirteitä, ja siksi osa lajeista on etenkin menneinä vuosikymmeninä kärsinyt metsätalouden vuoksi. Siksi onkin loogista, että lajiston tilaa parannetaan parhaiten lisäämällä talousmetsiin luonnontilaisten metsien piirteitä. Näitä ovat esimerkiksi monipuoliset puulajisuhteet ja lahopuu, jonka väheneminen on ollut keskeinen syy monen metsälajin uhanalaistumiselle.

Luonnonhoito näkyy jo metsissä

Talousmetsien luonnonhoitoa toteutetaan arkisessa metsänhoidossa monin tavoin. Vaikka metsän pääpuulajina kasvatettaisiin esimerkiksi kuusta, varmistetaan taimikonhoidossa ja harvennushakkuissa, että myös lehtipuuta jää alalle kasvamaan. Osa tai kaikki metsikön kuolleesta pysty- ja maalahopuusta säästetään ja myös sen rikkoutumista vältetään ajettaessa metsässä koneilla. Hakkuualojen puustosta osa jätetään korjaamatta ja niistä muodostetaan säästöpuuryhmiä. Säästöpuiksi valitaan monimuotoisuudelle arvokkaimpia puita, kuten järeitä, vanhoja haapoja. Puut saavat jäädä metsään edelleen kasvamaan, ja kuoltuaan niistä muodostuu monille metsälajeille elintärkeää lahopuuta. Kun säästöpuuryhmien pensaskerros ja niiden sisällä oleva pieni puusto vielä jätetään raivaamatta, muodostuu kohteesta samalla tiheikkö, jossa monet riistalinnut viihtyvät.

Metsien suojelutilanteen parantuminen ja metsänkäsittelymenetelmien muuttuminen luontoystävällisemmiksi alkaa jo näkyä metsäluonnossa. Talousmetsien luonnonhoidolla on ollut myönteistä vaikutusta vaikkapa Etelä-Suomen metsien lahopuumäärän kasvuun sekä metsien kasvaneeseen lehtipuumäärään. Metsäluonnossa muutokset kuitenkin tapahtuvat hitaasti, ja muutokset käsittelytavoissa heijastuvat metsälajistoon vasta viiveellä. Siksi on tärkeää, että hyvien kehityskulkujen jatkuminen metsissä varmistetaan ja jatketaan tehokasta työtä luonnon monimuotoisuuden hyväksi myös talousmetsissä.

Suomalaisessa metsätaloudessa

• kasvatetaan luontaisia puulajeja niiden luontaisilla kasvupaikoilla
• keskimääräinen hakkuuala on alle kahden hehtaarin kokoinen
• talousmetsien pinta-alasta toimitaan vuosittain vain noin 2–3 prosentilla.