Uusi elämä valtaa hakkuuaukean nopeasti – katso kuvat eri vaiheista

Metsäkasvillisuuden varhaisvaihe on monille siemenistä lisääntyville kasveille arvokasta aikaa.

Heinä- ja ruohokasvillisuuden kukoistaessa, kukoistavat myös hyönteiset. Pian hakkuuaukea tarjoaa ravintoa monille eri lajeille myyristä lintuihin, hirviin ja ihmisiin.

Pölyttäjät on otettu mukaan luonnon monimuotoisuuskeskusteluun ihan aiheesta, sillä globaalilla tasollahan kaksi kolmasosaa ihmisen ravinnosta on riippuvainen hyönteispölytyksestä. Metsäkasvillisuuden varhaisvaiheessa pölyttäjien määrä on merkittävä. Vadelma on mehiläistarhaajille metsiemme tärkein kasvi. Avohakkuu houkuttaa paikalle myös aukeiden elinympäristöjen lintuja, kuten pikkulepinkäisen, pensastaskun ja tuulihaukan.

Heinä- ja ruohokasvillisuus lisää lajimäärää ja erityisesti hyönteisiä avohakkuuaukealla.

Hakkuuaukealta katoava lajisto korvautuu toisaalla

Metsäkasvillisuuden varhaisvaihe tarjoaa loistavat olosuhteet lajeille, jotka eivät menestyisi muunlaisissa ympäristöissä. Toisaalta avohakkuulla myös hävitetään tai heikennetään sitä lajistoa, mikä metsässä oli ennen hakkuuta.

Ei ole tarkoituksenmukaista tavoitella sitä, että käsiteltävän metsän lajisto pysyisi muuttumattomana, mutta ekologisesti kestävä metsänkäyttö vaatii maisematason suunnittelua, jotta voidaan varmistaa, että avohakkuuaukealta katoava lajisto korvautuu toisaalla metsämaisemassa. Lajiston ekologisen kompensaation tueksi tarvitaan myös toimiva luonnonsuojeluverkosto.

Taimikon kasvaessa heinä- ja ruohokasvillisuus häviää vähitellen ja riistaeläimet, kuten hirvi, kanalinnut ja metsäjänis, saapuvat paikalle.

Kestävä metsänhoito luonnon monimuotoisuuden tukena

Se, mitä metsän monimuotoisuudelle tapahtuu metsän uudistamisen jälkeen, on riippuvainen siitä, kuinka paljon lahopuustoa sinne jätetään tai luodaan, millaiset puulajisuhteet sinne valitaan ja minkälaista rakenteellista vaihtelua sinne halutaan.

Luonnon monimuotoisuus on erilaisia ominaisuuksia ja niiden yhdistelmiä metsämaisemassa. Pelkkä uudistusmenetelmän valinta ei ratkaise biodiversiteetin tilaa hakkuita seuraavina vuosikymmeninä. Esimerkiksi puulajisuhteet ja lahopuusto ovat käytännön toimilla integroitavissa tavoitteeksi kaikkeen metsien käsittelyyn.