Metsä

Iloa ja hyötyä monimuotoisesta metsästä

Metsän monimuotoisuutta voi vaalia helposti jokaisen hakkuun yhteydessä tavoilla, jotka sopivat juuri omaan metsään. Tuloksista nauttii niin metsäluonto kuin metsänomistajakin.

Iloa ja hyötyä monimuotoisesta metsästä

Metsänhoidolla varmistetaan, että metsä tuottaa mahdollisimman paljon laadukasta tukkipuuta. Hyvään metsänhoitoon sisältyy myös luonnonhoito, jolla vaalitaan metsän monimuotoisuutta, siis lajien kirjoa.

On kuitenkin vaikea hahmottaa, mitä yksi kaatunut puu merkitsee kovakuoriaisille ja mitä yksi kovakuoriaislaji merkitsee lähiluonnolle saatikka sitten maailmalle. Onneksi luonto tarjoaa myös helppoja esimerkkejä.

– Metsänomistajan yksittäinen teko voi vaikuttaa vaikkapa marjasatoon tai kanalintujen elinpiiriin, sanoo UPM Metsän metsäpalvelupäällikkö Matti Turkama.

Raita ruokkii mustikan pölyttäjiä

 

Kun mustikat ja puolukat kukkivat, kimalaiset herkuttelevat kukissa ja varmistavat pölyttämällä, että marjat saavat alkunsa. Pölyttäjät tarvitsevat kuitenkin ensimmäisen ateriansa jo ennen marjojen kukintaa. Sellaisen tarjoaa mallikkaasti pajukasveihin kuuluva raita, joka kukkii varhain keväällä ja runsaasti.

– On helppo jättää muutama raita harvennushakkuissa ja parantaa siten marjasatoa, Turkama toteaa. Raitojen ohella hakkuissa säästetään usein myös haapoja. Molemmat lajit tarjoavat ravintoa tai kodin lukuisille hyönteis-, sieni-, lintu- ja nisäkäslajeille, joista monet ovat uhanalaisia.UPM Metsän ympäristöasiantuntija Juha-Matti Valonen huomauttaa, että haavan säästäminen ei välttämättä haittaa uuden metsän kasvatusta.

– Jos haapa kaadetaan, sen rajusta vesomisesta tulee yleensä lisää kustannuksia. Mutta jos haapa jätetään kasvamaan, kuusi kasvaa hyvin sen juurella, toisin kuin esimerkiksi koivun ja männyn juurella, Valonen sanoo. Hän kannustaa eteläisen Suomen metsänomistajia suosimaan metsänhoidossa myös jaloja lehtipuita ja jopa istuttamaan niitä.

–Tammi ja metsälehmus ovat meidän alkuperäisiä puulajejamme, ja meillä on monia niitä tarvitsevia lajeja.

 

Laho ja palanut puu osana luontoa

 

Elävä puu tarjoaa siis ravintoa ja pesäpaikkoja, mutta noin neljännes kaikista metsälajeista tarvitsee elääkseen kuollutta puuta. Siksi metsiin jätetään hakkuiden yhteydessä säästöpuita vanhenemaan. Samoin jo kaatuneita tai katkenneita puita säästetään ehjinä paikoillaan. Lyhytikäisinä ja nopeasti lahoavina raita ja haapa sopivat mainiosti tähänkin tehtävään, mutta omat lajinsa on myös lahoilla havupuilla.

– Jokin laji voi tulla kaatuneeseen kuuseen vaikkapa vasta 50 vuoden kuluttua, Valonen sanoo.
Joskus puiden lahoamista edistetään sahaamalla kasvavista puista 3–4 metrin korkuisia pökkelöitä tai kulottamalla rajattu alue.

– Ennen metsäpalot kuuluivat luonnonkiertoon, mutta nykyään ne ovat harvinaisia. Osa lajeista kuitenkin suosii nimenomaan palanutta puuta, Valonen perustelee. Kulotus tuo metsiin palaneen puun lisäksi aukkoja, jotka ovat Valosen mukaan tervetulleita esimerkiksi umpeenkasvaneilla harjuilla, joilla sinnittelee paahteiseen elinympäristöön tottuneita lajeja.

 

Riistatiheikkö tarjoaa suojaa ja ravintoa

 

Yksi kaipaa paahdetta, toinen kosteikkoa. Erityisesti kanalintujen poikueet liikkuvat soiden reunoilla ja myös muissa pienissä kosteikoissa.

– Sellaisilla alueilla puusto on usein vähän pienempää kuin muualla eivätkä olosuhteetkaan ole parhaat hakkuulle. Silloin voi olla hyvinkin helppo päätös jättää alue hakkaamatta, Turkama sanoo.

Niin lait kuin metsäsertifikaatitkin ohjaavat säilyttämään hakkuissa alueita, jotka ovat muun muassa monimuotoisuuden tai vesiensuojelun kannalta arvokkaita. Valonen on huomannut, että sertifikaattien velvoitteita pelätään monesti turhaan.

– Lähes jokaisesta metsästä löytyy aivan luontevasti alueita, joita metsänomistaja ei halua hakata, kun lähdetään kuvio kuviolta katsomaan, Valonen sanoo. Mustikkamaiden ja riistatiheikköjen ohella metsissä voi olla hyviä sienipaikkoja, hienoja kelo- tai aihkimäntyjä – tai kuusi, jonka oksalla tuttu metso tarkkailee ympäristöään.

 

Vanhaa metsää nuoren keskellä

Aina silloin tällöin hakkuuaukean keskellä törröttää yksinäisiä puita tai muutaman puun ryhmiä. Nämä säästöpuut kertovat, että hakkuussa on noudatettu metsäsertifikaattien hehtaarikohtaisia velvoitteita, mutta Valosen mielestä säästöpuiden valintaan kannattaisi perehtyä tarkemmin.

– On jo pitkään ohjeistettu, että puita olisi hyvä säästää isommissa ryhmissä ja mieluiten paikassa, jolla on muutakin merkitystä kuin vaatimusten täyttäminen. Olisihan se hienoa, jos tulevaisuudessa nuoren metsän keskellä kasvaisi esimerkiksi ehjä pala 150-vuotiasta metsää, Valonen toteaa.

Aina osa metsänomistajista innostuu suuren päätehakkuun alla jopa rauhoittamaan osia metsistään yksityisinä luonnonsuojelualueina.

– Siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvä omatunto ja hyvä mieli. Monelle on lopulta iso juttu, että sääksi pesii juuri omassa metsässä, Valonen sanoo. Hänen mukaansa yhä useampi etsii luonnon ja talouden tasapainoa myös jatkuvan metsänkasvatuksen keinoin. Silloin tukkipuita kaadetaan eri ikäisten puiden joukosta metsätalouden tuotosta jonkin verran tinkien.

Valonen uskoo, että monimuotoisen metsän vaaliminen kiinnostaa valtaosaa metsänomistajista, kunhan siihen löytyy itselle sopivat keinot.

– Kannattaa kysyä asiantuntijoilta, punnita vaihtoehtoja – ja käydä metsässä.

 
 

Katso kuinka metsien monimuotoisuus huomioidaan metsänhoidossa

 

Tutustu monimuotoisen metsän tarjoamiin mahdollisuuksiin