Korvaako puu muovin?

Euroopassa syntyy vuosittain 600 000 rekka-autollista muovijätettä, josta 60 prosenttia tulee pakkauksista. Kun EU kiristää muovilainsäädäntöään, metsäteollisuus rientää apuun.

Euroopan unionin muovistrategian mukaan kaikkien EU:n markkinoilla olevien muovipakkausten on oltava kierrätettäviä vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä EU-maissa käytettävästä muovista kierrätetään vain kolmannes.

Suomeen on laadittu eri ministeriöiden sekä elintarvike-, teollisuus- ja kaupanalan liittojen yhteistyönä muovitiekartta. Tiekarttaan on koottu joukko toimia, joilla voidaan vähentää muovista aiheutuvia haittoja, tehostaa muovin kierrätystä ja löytää fossiiliselle muoville korvaavia vaihtoehtoja. Muovitiekartan toteuttaminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

Suomen Akatemian rahoittamassa viisivuotisessa Package Heroes -hankkeessa etsitään innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja muovin korvaamiseksi elintarvikepakkauksissa. Kehitystyön ytimessä ovat biopohjaiset ja kierrätettävät materiaalit.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n, useiden tutkimus­laitosten ja yliopistojen yhteisestä hanketta johtaa professori Ali Harlin VTT:stä.

Hän näkee biopakkauksissa monenlaisia liiketoiminta­mahdollisuuksia Suomelle.

”Ratkaisujen pitää olla hyviä paitsi planeetalle myös ihmisille ja yrityksille. Tarvitsemme globaalisti keinoja pakata tuotteita viisaasti käyttämällä uusia materiaaleja ja välttämällä turhaa pakkaamista”, Harlin sanoo.

Biopohjaisten muovien raaka-aineita on etsitty esimerkiksi metsästä. Tämä on johtanut pinnoitettujen paperi- ja kartonki­jalosteiden nousuun tuoteryhmissä, joissa niitä ei ole aikaisemmin käytetty.

Esimerkiksi lihajalosteita, eineksiä ja ­nestemäisiä tuotteita voidaan pakata ­täysin uusiutuviin ­pakkauksiin, joissa tuotteet säilyvät yhtä hyvinä kuin muovikääreessä.

Ihmisten kulutustottumusten muutos muuttaa myös pakkaamista

Tällä vuosikymmenellä pakkausratkaisut monipuolistuvat, kun kauppatavat ja ruoan jakelu muuttuvat yhteiskunnan myötä. Esimerkiksi ulosmyynti ravintoloista lisääntyy, mikä kasvattaa pakkaamisen tarvetta. Ruoan pakkaamisessa korostuu entistä enemmän turvallisuus.

”Myös uudelleenkäytettävät pakkaukset palannevat markkinoille. Se kuulostaa hienolta, mutta ekologisuuden kannalta tehokkaasti kierrätettävät pakkaukset ovat parempia. Kuitupakkauksille saadaan todistetusti korkea kierrätysaste toimivilla ratkaisuilla”, Harlin sanoo.

Hän näkee, että metsäteollisuus voi löytää ilmastonmuutoksen seurauksena uusia markkinoita tuotteilleen, vaikkei kaikkea muovia kuituraaka-­aineilla korvatakaan. Samaan aikaan on tärkeää, että muovia saadaan kierrätettyä entistä tehokkaammin ja fossiilisista raaka-aineista valmistetun muovin tuotantoa vähennetään.

UPM tarjoaa omia innovatiivisia ratkaisujaan pakkauksiin. Yksi esimerkki on UPM Biopolttoaineiden kehittämä biopohjaisen muovin raaka-aine, jonka avulla voidaan korvata neitseellistä muovia elintarvike- ja nestepakkauksissa. Näin pakkauksista tulee ympäristöystävällisiä.

Kyseessä on puupohjainen UPM BioVerno -nafta, jota tuotetaan Kaukaan tehdas­alueella Lappeenrannassa. Raaka-aineena käytetään sellun­tuotannon sivuvirtana syntyvää mäntyöljyä.

Biopohjaisen muovin raaka-aineita tuotetaan jatkossa myös Saksan Leunassa, jonne UPM Bio­chemicals rakentaa 550 miljoonaa euroa maksavan biojalostamon. Sen on määrä käynnistyä vuoden 2022 aikana.

Jalostamossa tullaan valmistamaan uuden sukupolven biokemikaaleja ja ligniinipohjaisia täyteaineita puuraaka-aineesta. Ligniini on puun liimamaista sidosainetta, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi vanerinvalmistuksessa.

Jalosteiden ansiosta fossiilisten raaka-aineiden käytöstä voidaan siirtyä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajatuotteissa.

”Olemme innoissamme siitä, että voimme tarjota ­asiakkaillemme kestäviä maailmanluokan ratkaisuja, jotka edistävät kiertotaloutta. Tuotteemme toimivat sellaisenaan asiakkaiden nykyisissä prosesseissa ja kierrätysjärjestelmissä”, sanoo Juuso Konttinen, UPM Biochemicalsin liiketoiminnasta vastaava johtaja.

Biokemikaaleja voidaan käyttää muun muassa tekstiileissä, PET-pulloissa, pakkauksissa ja jäänestoaineissa. Ligniinipohjaiset täyteaineet taas ovat hyvä vaihtoehto hiilimustalle ja silikalle kumituotteissa.

Tämä on vasta alkua: suurin murros fossiilisia raaka-aineita korvaavien vaihtoehtojen markkinoilla on vielä tulossa.

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä
Artikkeli | 3 min

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä

Lue lisää
Ovatko metsät avain parempaan tulevaisuuteen?
Blogi | 3 min

Ovatko metsät avain parempaan tulevaisuuteen?

Lue lisää
Hyvin kasvavat metsämme hillitsevät ilmastonmuutosta
Blogi | 3 min

Hyvin kasvavat metsämme hillitsevät ilmastonmuutosta

Lue lisää