Tervalepän istutuspaikan valinta:
Tervaleppä kaipaa liikkuvaa vettä
Kasvupaikan valinta on erittäin tärkeää tervalepän menestymisen kannalta. Tervaleppä kasvaa hyvin kosteilla, viljavilla mailla vesistöjen varsilla, jossa juuristolle on tarjolla liikkuvaa vettä. Jos tervaleppä istutetaan tulvivalle, liian märälle kohteelle, jossa vesi seisoo, kasvu ei ole yhtä hyvää, kuin kohteella, jonka vesitalous on kunnossa.
Metsämaista tervalepän kasvattamiseen soveltuvat parhaiten lehdot ja lehtokorvet, mutta myös viljavat turvemaat ovat soveltuvia kohteita. Tervaleppä ei viihdy kylmässä ja tiiviissä savimaassa.
Luontaisesti tervaleppä kasvaa järvien rannoilla, lähteisissä lehdoissa, korvissa sekä tulvamailla. Tervalepän viljely on mahdollista Oulu–Lieksa-linjan eteläpuolella.
Tervaleppä peltomailla
Tervaleppää voidaan istuttaa hyville peltomaille Etelä-Suomessa. Tervaleppä onkin muita jalopuita helpompi ja halvempi vaihtoehto peltojen metsityksessä. Tervalepän pituuskehitys on yhtä nopeaa pelloilla kuin rauduskoivun vastaavilla kasvupaikoilla. Esimerkiksi pellot, jotka ovat liian kosteita viljeltäviksi, saattavat olla sopivia kasvupaikkoja tervalepälle.
Näillä kasvupaikoilla tervaleppä viihtyy:
- Kosteilla, mutta ei seisovan veden alueilla
- Ravinteikkailla, multavilla mailla
- Purojen ja jokien varsilla, järvien rannoilla
- Lehtomaisilla kankailla ja lehdoissa
- Valoisilla tai puolivarjoisilla paikoilla
Turvaa tervalepän kasvu maanmuokkauksella
Lehtokorvissa paras vaihtoehto voi olla istuttaa tervaleppää suoraan multaan ilman maanmuokkausta. Näissä kohteissa mätästys saattaa sotkea herkän luontotyypin vesitaloutta, ja liian korkea mätäs riuduttaa taimen kuivuuteen. Useimmissa tervalepän viljelykohteissa mätästys on kuitenkin parhaiten soveltuva maanmuokkausmenetelmä. Pelloilla toimiva muokkausmenetelmä on äestys.
Tervalepän viljelytiheys ja metsän rakenne
Tervaleppää voidaan kasvattaa puhtaana metsikkönä tai osana sekametsää. Metsänomistajan täytyy tehdä kasvatustavan valinta osana viljelypäätöstä.
- Puhtaan tervaleppämetsikön viljelytiheytenä voidaan käyttää 1600–2500 taimea hehtaarilla.
Suurempi istutustiheys saa aikaan luontaisen karsiutumisen eli estää oksien liiallisen paksuuskasvun, ehkäisee runkojen haaroittumista ja parantaa kasvatettavien runkojen laatua sekä vähentää niin sanottujen vesioksien syntyä. Viljelytiheys 1 600 taimea hehtaarille tuottaa oksaista puuta. Muuta lehtipuustoa voidaan hyödyntää tervalepän karsiutumisen edistämiseksi.
Jalopuiden kasvatuksessa kilpailuvaikutus saadaan aikaan tehokkaammin ja edullisemmin perustamalla taimikoita ryhmissä tai sekametsinä, sen sijaan että istutettaisiin tiheitä, puhtaita jalopuumetsiköitä. Taimia voidaan viljellä paljon vähemmän, jos ne viljellään 4–10 kappaleen ryhmiin. Tervaleppäryhmien välissä kasvatetaan tällöin luontaista tai viljeltyä sekapuulajia, joka kilpailullaan parantaa tervalepän runkojen laatukehitystä.
Usein toistuvat harvennukset takaavat runkomuodon kehittymisen
Tervaleppä ei siedä hyvin varjostusta, joten taimikonhoitojen ja ensiharvennuksen oikea-aikaisuutta on seurattava latvuksen koon ja elinvoiman perusteella. Latvuksen pituuden tulisi säilyä jatkuvasti noin puolena puun koko pituudesta. Laadukkaan tervaleppärungon kasvattaminen vaatii siis useita harvennuskertoja.
Ensiharvennus tehdään yleensä noin 15 vuoden iässä ja seuraava harvennus noin 9 vuoden kuluttua. Harvennusta ei saa tehdä kerralla liian voimakkaana, sillä voimakas harvennus johtaa vesioksien syntymiseen.
Tervaleppä kasvaa erittäin nopeasti ja kehittyy helposti hyvälaatuiseksi rungoksi. Sen kiertoaika on selvästi lyhyempi kuin muilla jalopuilla. Tervalepän kiertoaika tukkipuukasvatuksessa on 50–70 vuotta. Päätehakkuussa on jäljellä noin 500 runkoa hehtaarilla tervaleppää. Päätehakkuu tehdään, kun rungon läpimitta on noin 25–30 cm ja tyvitukkia on muutama metri. Tervaleppää käytetään huonekaluteollisuudessa, lauteissa ja paneeleina.