Metsäjohtajan terveiset

12/17/2020 08:19:00

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen. Lämmin ja vähäluminen talvi, lakot ja työsulut sekä koronapandemia ovat aiheuttaneet haasteita metsäiseen toimintaympäristöömme. Olemme kuitenkin yhdessä pitäneet pyörät pyörimässä. Kiitos siitä teille.

Vuosien kehitystyö sähköisten työkalujen kanssa on auttanut meitä toimimaan poikkeuksellisessa ajassa. Olemme tehneet normaalin määrän puukauppaa, vaikka kasvokkaisia tapaamisia on ollut aikaisempaa vähemmän. Paikalliset metsäasiakasvastaavat palvelevat teitä jatkossakin, mutta kannustan kokeilemaan UPM Metsä -verkkopalvelua, jos ette ole sitä vielä tehneet.

Metsäteollisuus luo Suomeen merkittävän arvonlisän. Pakkausmateriaalien, erikoispapereiden sekä hygienia- ja tarratuotteiden kysyntä on vahvistunut.

Sen sijaan perinteisen paperiliiketoiminnan puunkäyttöä on jouduttu vähentämään. Katson kuitenkin positiivisesti tulevaisuuteen, sillä luopumalla vanhasta, voidaan luoda uutta. Ilmastonmuutosta torjutaan nopeimmin korvaamalla fossiilisia tuotteita puupohjaisilla, kierrätettävillä ja uusiutuvilla tuotteilla. Tässä te Metsänomistajat olette avainroolissa. Hyvin hoidettu metsä sitoo parhaiten hiiltä ja tarjoaa erinomaisen raaka-aineen tulevaisuuden tuotteisiin.

UPM:n rakenteilla oleva biomolekyylitehdas Saksan Leunassa on hieno esimerkki siitä, miten puuta raaka-aineenaan käyttävä tehdas korvaa fossiilisia raaka-aineita. UPM:n sellutehdas Uruguayssa puolestaan takaa valmistuessaan erinomaisen tuoteportfolion, kun lyhytkuituinen eukalyptussellu ja pitkäkuituinen havusellu täydentävät toisiaan globaalissa markkinassa. Molempia tarvitaan.

Arvoisat metsänomistajat, yrittäjät ja oma henkilökunta, lämmin kiitos vuodesta 2020. Olemme selvinneet poikkeuksellisista haasteista hyvällä yhteistyöllä ja pärjäämme yhdessä jatkossakin. Haluan toivottaa kaikille mitä parhainta joulua!

 

Sauli Brander

metsäjohtaja

UPM

 

Kirjoitus on julkaistu Metsän henki 4/2020 -lehdessä, jonka voit lukea lehden Issuu-palvelusta.