
Kotimainen metsäalan seurantareality Savotta 2 alkaa Nelosella ja Ruudussa 22.4. klo 19. Sarjan toisella tuotantokaudella seurataan tuttuun tapaan metsureiden, metsäkoneenkuljettajien ja metsäalan ammattilaisten arkea. Tällä kaudella katsojat pääsevät kurkistamaan myös UPM Metsän metsäasiakasvastaavan Anna-Mari Syrjäläisen työhön ja elämään itäsuomalaisissa metsissä.
Uusi kausi näyttää metsäalan tosielämän tilanteet
Sarjaa on kuvattu Punkaharjun ja Kerimäen maisemissa, ja Anna-Mari on ollut kameran edessä säännöllisesti kesästä 2025 lähtien.
Sarjassa nähdään hänen työpäiviään asiakkaiden kanssa, mutta myös yllätyksellisiä tilanteita, joita metsätyössä syntyy.
“Toivon, että sarjasta välittyy se, kuinka ihania asiakkaita ja työkavereita minulla on,” Anna-Mari kertoo.
Miksi UPM Metsä haluaa olla mukana Savotta-sarjassa?
UPM Metsä on Savotan pääyhteistyökumppani jo toista kautta. UPM Metsän viestintä- ja markkinointipäällikkö Virpi Mäenanttila kertoo, miksi haluamme olla mukana ohjelmassa.
“Haluamme tuoda näkyväksi sen, kuinka monipuolista ja merkityksellistä metsäalan työ on. Savotta tavoittaa yleisöä, joka ei välttämättä tunne alaa läheisesti. Sarja näyttää aidosti, miten asiakkaiden kanssa työskennellään ja millaisia arjen tilanteita metsässä kohdataan,” Virpi sanoo.
Katsojille luvassa tarinoita metsistä ja ihmisistä
Savotan toisella kaudella nähdään jälleen monipuolinen joukko metsäalan osaajia. Mukana ovat ensimmäiseltä kaudelta tutut Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen. Uutena kasvona sarjassa nähdään moninkertainen lumilautailun maailmanmestari Roope Tonteri, joka on suunnannut urheilun jälkeen metsäalan töihin. Sarjassa seurataan metsurin töitä myös Floridassa.
Anna-Mari toivoo sarjan avaavan alaa niille, jotka eivät siitä vielä paljoa tiedä.
“Me teemme tärkeää työtä asiakkaiden ja metsien eteen. Toivottavasti sarja avaa sitä, mitä kaikkea metsäalan arki oikeasti on ja ehkä muuttaa myös ennakkoluuloja.” Anna-Mari sanoo.