Keitä olette?
Anssi: Olen Anssi Nykänen ja asun perheineni Leppävirralla, mutta sielultani olen ikuisesti Pohjois-Karjalan poikia. Olen kotoisin Liperistä, jossa olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut.
Antti: Olen Antti Ojala ja asun perheeni kanssa Leppävirralla.
Miten päädyitte UPM Metsä franchisingyrittäjiksi?
Anssi: Opiskelin metsätieteitä ja valmistuin metsänhoitajaksi Joensuussa. Töitä olen tehnyt puunkorjuun ja -kuljetuksen parissa sekä viitisen vuotta metsäneuvojana. Ennen yrittäjän uraa olin talousjohtajana puunkorjuuyrityksessä. Kiinnostuin UPM Metsän franchising-yrittäjyydestä, koska koin, että siinä yhdistän kaiken sen osaamisen, mitä olen vuosien varrella saanut opinnoistani ja aiemmista työtehtävistäni. Kun vielä sain houkuteltua Antin, eli naapurini ja entisen työkaverini, tähän mukaan, oli helppo ryhtyä yrittäjäksi. Yrityksemme nimi Nälkäviulu juontaa juurensa pula-aikojen savotoille, jolloin tukkijätkät tienasivat juuri ja juuri leipänsä työkalunaan puinen pokasaha, nälkäviulu.
Antti: Olen ollut metsäalalla reilut kaksikymmentä vuotta, ja toiminut lähes koko työhistoriani metsänhoitoyhdistyskentässä. Kuulin vuosi sitten Anssilta, että UPM Metsä hakee yrittäjiä metsänhoitotöiden toteutukseen ja myyntiin. Asia alkoi pikkuhiljaa kiinnostamaan, mutta kovasti askarrutti, kannattaako lähteä kuukausipalkkaisesta, tutusta ja turvallisesta työstäni yrittäjäksi. Nyt alkuvuoden yrittäjänä olleena voin todeta, että vaihto kannatti. Tutustuminen uusiin ihmisiin on ollut vaivatonta. UPM Metsällä työskentelee todella ystävällisiä ja fiksuja ihmisiä. Myös itsensä haastaminen uuden edessä on tuonut työntekoon uutta mielekkyyttä.
Mitä palveluita tarjoatte?
Tarjoamme kaikkia metsurityönä tehtäviä metsänhoitopalveluita metsänviljelystä raivaussahatöihin ja lannoituksiin. Palvelutarjontamme kattaa myös koneelliset maanmuokkaukset ja konekitkennät. Uutena pilottihankkeena kokeilemme nestemäisen boorin miestyönä tapahtuvaa levitystä kasvuhäiriöisille kuusikoille.
Mitä metsä teille merkitsee?
Anssi: Olen viihtynyt metsässä aina. Lapsena siellä leikittiin, marjastettiin ja sienestettiin. Nykyään leikit ovat muuttuneet työksi, mutta metsä vetää edelleen puoleensa.
Antti: Metsä on minulle sekä työ että vapaa-ajan harrastusten kohde. Retkeilen perheineni, suunnistan ja metsästän. Metsää en omista, mutta oma puuhapalsta on jossakin vaiheessa saatava.
Mikä on mottonne?
Täysillä eteenpäin, sillä taaksepäin on vaikea mennä.
Mitkä ovat parhaat muistonne metsästä?
Anssi: Ehkä hienoimmat luontokokemukseni ovat keväinen aamuyö Tiilikkajärvellä hetki ennen auringonnousua, kun koko luomakunta räjähti eloon, ja rikkumaton hiljaisuus myöhäissyksyllä Koilliskairan erämaassa, kun laskeva aurinko värjäsi ensilumen peittämät tunturit.
Antti: Paras metsäkokemus on, kun kuulaana syysaamuna istuu kannonnokassa ja kuuntelee ajokoiran kiihkeää ajoa. Sitä ei ymmärrä kuin toinen koiramies.
Mitä teette vapaa-ajallanne?
Anssi: Vapaa-aika pyörii paljon perheen ympärillä. Harrastan liikuntaa ja luontoa itsekseni ja perheeni kanssa. Kerran pari vuodessa on päästävä Lapin erämaihin metsälle, kalalle tai vaeltamaan.
Antti: Retkeilen perheeni kanssa, suunnistan, metsästän ja kalastan. Mehiläisiä harrastin myös, mutta nyt keväällä ne muuttavat uuteen kotiin Kainuuseen.
Mitä vinkkejä antaisitte metsänhoitoon?
Anssi: Oikea-aikaisilla toimenpiteillä säästää aikaa ja rahaa sekä saa metsän tuottamaan. Erityisesti taimikonhoitoja ja terveyslannoitusta ei saa unohtaa.
Antti: Metsää kannattaa hoitaa. Hoidettu metsä tuottaa myytävää puuta paremmin kuin hoitamaton. Hoidetun metsän arvo tilakaupassa on selkeästi korkeampi kuin hoitamattoman. Jos talo kaipaa kunnostusta, se on kunnostettava, jotta sen arvo säilyy tai jopa nousee. Sama pätee metsään.
Mikä on toimialueenne?
Kuopio, Siilinjärvi, Tervo, Tuusniemi, Vesanto, Suonenjoki, Rautalampi, Heinävesi, Leppävirta, Varkaus, Joensuu, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Ilomantsi, Kitee, Rääkkylä, Tohmajärvi.
Olemme jakaneet vastuualueemme niin, että Anssi palvelee metsänomistajia pääasiassa Pohjois-Karjalan alueella ja Antti Pohjois-Savossa.
Ota yhteyttä!
Anssi Nykänen / Metsänhoitopalvelut
anssi.i.nykanen@upm.com
p. 040 561 1328
Antti Ojala / Metsänhoitopalvelut
antti.s.ojala@upm.com
p. 040 561 6605