Miskan vinkki: ”Älä ikinä jätä taimikonhoitoa tekemättä”

02/27/2019 10:51:50

Metsäasiakasvastaava Miska Kuru neuvoo tekemään metsänhoitotyöt ajoissa. Erityisesti taimikonhoito on sellainen homma, jota ei ikinä tulisi jättää väliin. Vapaa-ajalla Miska harrastaa laskettelua ja kalastusta. Häneltä saa apua metsäasioissa Humppilassa, Jokioisilla, Ypäjällä, Forssassa ja Loimaalla. Lue esittely!

Kuka olet?

Nimeni on Miska Kuru. Olen kotoisin Tammelasta, kahden kansallispuiston kunnasta. Asun tällä hetkellä Forssassa.

Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?

Opiskelin Tampereella metsätalousinsinööriksi. Aikaisemmin olen toiminut metsäasiakasvastaavana Sysmässä 3 vuotta. Lisäksi olen työskennellyt Metsähallituksella ja metsurina.

Mitä metsä sinulle merkitsee?

Olen viettänyt metsässä paljon aikaa jo lapsesta asti. Olen tehnyt erilaisia hoitotöitä, mutta myös ihan vaan kävelemässä ja retkeilemässä. Retkeilyharrastuksen olen aloittanut muutama vuosi sitten ja Lapissa tulee käytyä vähintään kerran vuodessa. Metsästysharrastuksen aloittaminen on ollut myös suunnitelmissa.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Tyypilliseen työpäivääni kuuluu metsäasiakasvastaavalle tyypillisiä hommia: paljon erilaisia asiakastapaamisia, metsäkäyntejä ja tietysti jonkin verran toimistohommia.

Onko sinulla itselläsi metsää?

Itselläni ei ole metsää, mutta olen isän mukana metsässä ollut pienestä pitäen tehden kaikenlaista. Metsän omistaa kuitenkin perikunta. Metsää on sen verran vähän, että metsänhoito on enemmän harrastusluonteista toimintaa.

Mikä on mottosi?

Rehellisyys maan perii.

Mikä on paras muisto metsästä?

Paras muistoni metsästä on isän kanssa tehdyt metsänhoitotyöt ja niissä apuna oleminen.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajallani harrastan talvisin laskettelua ja kesäisin kalastusta. Retkeilyharrastus uusimpana harrastuksena.  Myös metsästys on pitkään kiinnostanut ja sen aloittaminen on ollut suunnitelmissa lähiaikoina.

Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Metsänhoidossa erilaisten toimenpiteiden tekemistä ei kannata lykätä. Mitä kauemmin esimerkiksi taimikon perkausta lykkää, sen vaativammaksi, enemmän aikaa vieväksi ja sitä kautta kalliimmaksi sen tekeminen tulee. Usein myöhässäkin tehty taimikonperkaus on parempi vaihtoehto kuin vallan tekemättä jättäminen.

Metsänhoidossa ei oikeastaan ole vääriä ja oikeita tapoja toimia. Kaikki riippuu metsänomistajan itse asettamista tavoitteista metsälleen. Jos jonkin toimenpiteen tekeminen mietityttää, kannattaa asiasta olla rohkeasti yhteydessä minuun päin. Yhdessä löydämme parhaan ratkaisun juuri sinun metsällesi.

Ota yhteyttä!

Miska Kuru
Puhelin: 040 835 0888
Sähköposti: miska.kuru@upm.com

Osoite:
Kutomonkuja 2 C 1
30100 Forssa



 

Hae yhteystietoja

Täältä löydät oman alueesi metsäasiakasvastaavan yhteystiedot.

 

Lue lisää, miksi taimikkoa kannattaa hoitaa

Oikea-aikainen taimikonhoito on elintärkeää metsällesi
Artikkeli | 08/09/2018 10:09:00 | 4 min

Oikea-aikainen taimikonhoito on elintärkeää metsällesi

Lue lisää
 

Lue lisää metsäasiakasvastaavien esittelyjä