Jouko palasi metsäasiakasvastaavaksi: ”Olen aina saanut elantoni metsästä”

07/19/2019 09:08:41

Metsäasiakasvastaava Jouko Härmä on aiemmin työskennellyt muun muassa yli kymmenen vuotta ammattimetsurina. Vapaa-ajalla hän puuhailee perheensä ja koiriensa kanssa sekä kunnostaa vanhoja rakennuksia. Jouko auttaa metsäasioissa Siikajoella, Limingassa, Lumijoella ja Tyrnävällä. Lue esittely!

Kuka olet?

Olen Jouko Härmä ja asun perheeni kanssa Limingassa.

Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?

Olen tehnyt monenlaisia metsätöitä ja saanut aina elantoni metsästä. Ensin työskentelin ammattimetsurina 11 vuotta, kunnes 2000-luvun alussa opiskelin Metsä- ja puutalouden markkinointia Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa Joensuussa. Tämän jälkeen työskentelin toisessa metsäyhtiössä ostoesimiehenä. UPM:lle tulin vuonna 2008 ja työskentelin kahdeksan vuoden ajan metsäasiakasvastaavana. Sen jälkeen olin töissä muutaman vuoden toisella toimijalla. Nyt oli mukava palata taas UPM:lle, kun hankinta-alue laajeni takaisin asuinseudulleni. Olen siis uusvanha UPM Metsän metsäasiakasvastaava. Toimialuettani ovat Siikajoki, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä.

Mitä metsä sinulle merkitsee?

Olen maatalon poikia, joten metsätöitä olen tehnyt jo lapsesta asti. Lisäksi kotona on aina oltu intohimoisia metsästäjiä, niin sekin on metsään ohjannut. Metsä on paikka, johon voin paeta arjen hälinää. Metsä on ollut aina minulle toimeentulon lähde ja elämysten antaja. Lisäksi tykkään käydä ihailemassa omien kätteni jälkiä paikoissa, jotka olen 1990-luvulla istuttanut, tehnyt taimikonhoidon tai harventanut. On hienoa nähdä ne komeat metsiköt, jotka niillä paikoilla nyt ovat.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Pyrin sisällyttämään päivääni perinteisen toimistotyön lisäksi asiakastapaamisia ja maastokäyntejä, jotta työnkuva pysyisi monipuolisena. Työhöni liittyy aika paljon autossa istumista ja puhelimessa puhumista

Onko sinulla itselläsi metsää?

Omistan metsää tässä kotikylälläni sen verran, että saan itseni väsytettyä moottori- tai raivaussahan kanssa aina välillä. Nautin metsätöistä edelleen kovasti, ja tykkään laittaa itseni ahtaalle siellä

Mikä on mottosi?

Elämä on ihmisen parasta aikaa

Mikä on paras muisto metsästä?

Niitä on monia: ensimmäinen hirvenkaato nuorena poikana ja ensimmäiset omat palkkatilit, jotka sain jostain istutusurakasta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Viime vuosina olemme vaimoni kanssa kunnostaneet ja entisöineet vanhoja rakennuksia, joita pihapiirissämme riittää. Lasten salibandy- ja jalkapalloharrastus täyttää vapaa-ajasta osan. Lisäksi eräharrastus on aina ollut mieluinen ja varsinkin nuorisotyö sen parissa. On hienoa tarjota omille ja muillekin lapsille mahdollisuus tutustua eränkäynnin saloihin. Liminganlahden rannoilla kasvaneelle etenkin hanhen- ja sorsanmetsästys on mieluista. Metsästyskoirat ottavat myös osansa vapaa-ajasta. Tällä hetkellä minulla on labradorinnoutaja ja suomenajokoira.

Mitä vinkkejä antaisit puukauppaan?

Myy puuta säännöllisesti, sillä pääset parhaaseen tulokseen. Harvennusten viivästyttäminen aiheuttaa väistämättä kasvutappioita. Samoin päätehakkuut kannattaa tehdä ajallaan eikä kytätä suhdanteita, kun niistä ei koskaan tiedä. Mutta se on varmaa, että 10 vuodessa oikein perustettu taimikko kasvaa jo pitkästi!

 

Ota yhteyttä!

Jouko Härmä
p. 040 653 1413
jouko.harma@upm.com

 

UPM Metsä Raahen metsäpalvelutoimisto
Antinkankaantie 24 A1
92130 Raahe

 

Hae yhteystietoja

Täältä löydät oman alueesi metsäasiakasvastaavan yhteystiedot.

 

Lue lisää metsäasiakasvastaavien esittelyjä

Markus suosittelee makkaranpaistoa nuotiolla: ”Lähes terapeuttista”
Uutiset | 01/17/2019 12:49:06 | 3 min

Markus suosittelee makkaranpaistoa nuotiolla: ”Lähes terapeuttista”

Lue lisää