Metsäasiakasvastaava Elias soittaa vapaa-ajallaan kitaraa

01/28/2019 06:47:55

Metsäasiakasvastaava Elias Juvonen rentoutuu mielellään kitaraa soittamalla. Elias hoitaa puukauppaa Pyhäjoella ja Raahessa. Työ metsäasiakasvastaavana on Eliaksen mielestä mukavaa, koska siinä oppii aina uutta. Lue esittely!

Kuka olet?

Olen joensuulaistaustainen metsätalousinsinööri. Lapsuuden perheeseeni kuuluvat äiti, isä, sisko ja veli.

Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?

Valmistuin metsätalousinsinööriksi Karelian ammattikorkeakoulusta vuonna 2018. Sitä ennen työskentelin muun muassa purkumiehenä, kirjastossa ja kaivoksella. Metsäasiakasvastaavaksi päädyin haettuani töitä valmistumisen jälkeen ja otettuani ensin hieman vauhtia Metsäkeskuksen kesäharjoittelupestistä. Nyt työskentelen UPM Metsän metsäasiakasvastaavana Raahen metsäpalvelutoimistossa. Toimialueitani ovat Pyhäjoki ja Raahe. 

Mitä metsä merkitsee minulle?

Metsä on ollut minulle turvallinen, tuttu ja tärkeä kaveri ihan lapsuudesta saakka. Vaikka harrastukseni vievät minut kerta toisensa jälkeen metsään, silti halusin tehdä metsästä vielä ammattinikin. Kertaakaan ei ole tympinyt.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Työtehtäviini kuuluu pääasiassa puukauppasopimuksien solmiminen. Työ on jännittävää ja kehittävää. UPM merkitsee minulle maailmanluokan metsäosaamista, ja olen iloinen työpaikastani.

Onko sinulla itselläsi metsää?

Ei ole, mutta en lainkaan ihmettelisi, jos tulevaisuudessa on.

Mikä on mottosi?

Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat. Työt työnä, mutta pilke silmäkulmassa.

Mikä on paras muisto metsästä?

Koska hyviä muistoja olisi varmaan pienen kirjan tarpeiksi, niin valinta on vaikea. Kuurainen aamu teerisuon laidassa on aina säväyttänyt erityisellä tavalla.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajallani liikun säännöllisen epäsäännöllisesti esimerkiksi lenkkeillen, uiden tai kuntosalilla käsiä heilutellen. Luontoharrastus on monipuolisesti läsnä ympäri vuoden. Olen myös ihan siedettävä harrastelijakitaristi. Runsas kattaus erilaisia harrastuksia auttaa jaksamaan työstressin kanssa ja tuo elämään muutenkin sisältöä.

Mitä vinkkejä antaisit puukauppaan?

Ota yhteyttä ja tehdään yhdessä puukaupat. Ajallaan hoidettu metsä tuo parhaan puukauppatulon.

 

Ota yhteyttä!

Elias Juvonen
p. 040 5843 868
elias.juvonen@upm.com

Ostan puuta alueelta: Pyhäjoki, Raahe

 

UPM Metsä Raahen metsäpalvelutoimisto
Antinkankaantie 24 A1
92130 Raahe

Hae yhteystietoja

Täältä löydät oman alueesi metsäasiakasvastaavan yhteystiedot.

 

Tutustu pohjoisen alueen metsäasiakasvastaaviin

 

Lue lisää metsäasiakasvastaavien esittelyjä

Hannu tietää metsäalasta lähes kaiken: ”Aina oppii uutta”
Uutiset | 01/28/2019 06:48:14 | 5 min

Hannu tietää metsäalasta lähes kaiken: ”Aina oppii uutta”

Lue lisää