Metsäasiakasvastaava Villen motto metsäasioissa: ”Hoidetaan asiat kerralla kuntoon”

12/07/2018 07:38:18

Joensuun metsäpalvelutoimiston Ville Astikainen nauttii pannukahveista nuotiolla. Ville neuvoo tarttumaan ajoissa metsänhoidon toimenpiteisiin. Häneltä kannattaa kysyä vinkit, milloin on hyvä aika esimerkiksi taimikonhoidolle tai puukaupalle. Lue Villen esittelyjuttu.

Kuka olet?

Olen Ville Astikainen. Olen 26-vuotias ja valmistumassa pian metsätalousinsinööriksi. Kotoisin olen Tohmajärveltä Pohjois-Karjalasta. Nykyään asun Joensuussa avopuolisoni kanssa.

Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?

Lähdin opiskelemaan metsätalousinsinööriksi vuonna 2015 Joensuun Karelia-ammattikorkeakouluun. Sitä ennen olen työskennellyt useamman eri alan tehtävissä. UPM:llä aloitin ensin harjoittelijana ja aika Kiteen metsäpalvelutoimistolla vahvisti, että olen oikealla alalla. Hakeutuminen metsäalalle ei ole kaduttanut päivääkään.

Mitä metsä sinulle merkitsee?

Metsä on kiinnostanut minua aina lapsuudesta saakka. Metsässä parasta on pannukahvit nuotion äärellä. Lisäksi se on paikka missä pääsee nauttimaan liikkumisen vapaudesta.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Työpäiväni alkaa yleensä sähköpostien lukemisella ja käymällä läpi päivän tapaamiset. Usein olen jo aamusta alkaen yhteydessä puhelimitse metsänomistajiin. Pyrin auttamaan ja palvelemaan metsänomistajia parhaani mukaan kaikissa metsään liittyvissä asioissa. Työpäivään sisältyy myös tapaamisia joko toimistossa tai asiakkaan metsässä. Sen lisäksi työpäivään kuuluu myös puukauppatarjousten ja –kauppojen tekemistä, hakkuu- ja hoitotöiden suunnittelua ja sekä näihin liittyvää kirjaamista.

Onko sinulla itselläsi metsää?

Minulla itselläni ei ole metsää, mutta olen aidosti kiinnostunut metsänomistamisesta.

Mikä on mottosi?

Hoidetaan asiat kerralla kuntoon.

Mikä on paras muisto metsästä?

Paras muisto metsästä tulee lapsuudesta ja useista metsäretkistä siltä ajalta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajalla aika menee perheen ja ystävien parissa. Harrastan kalastusta ja liikuntaa laidasta laitaan.

Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Ole ajan tasalla metsäsi metsänhoidollisesta tilanteesta, ja hoida tarvittavat toimenpiteet ajoissa. Jos olet epävarma, ota yhteyttä. Tarkastetaan metsäsi tilanne!

 

Ota yhteyttä

Ville Astikainen
ville.astikainen@upm.com
p. 040 6838 006

UPM Metsä Joensuun metsäpalvelutoimisto
Sirkkalantie 13 B
80100 Joensuu

Hae yhteystietoja


Täältä löydät oman alueesi metsäasiakasvastaavan yhteystiedot.

 

Lue myös muiden metsäasiakasvastaavien esittelyjä

Tonin vinkki metsänhoitoon: ”Älä aikaile uuden taimikon perustamisessa”
Uutiset | 03/28/2018 12:28:20 | 2 min

Tonin vinkki metsänhoitoon: ”Älä aikaile uuden taimikon perustamisessa”

Lue lisää