Puunkorjuu- ja kuljetusyrittäjät valmistuvat yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon UPM:n ja Työtehoseuran koulutuksessa

11/16/2017 06:00:00

UPM:n puunhankinnan ja metsätalouden toiminnassa sopimusyrittäjillä on keskeinen rooli puunkorjuussa ja kuljetuksissa metsästä tehtaille. Yrittäjien toiminnan laatu, pitkäjänteisyys ja menestys ovat tärkeitä myös urakanantajalle. UPM käynnisti metsälogistiikan toimittajayrittäjille suunnatun yritysjohtamisen valmennuksen toukokuussa 2016. Yhdessä Työtehoseuran kanssa toteutetun 1,5-vuotisen koulutuksen ensimmäinen osallistujaryhmä valmistuu 23.11.2017 yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon.

Koulutuksen sisällöissä on keskitytty korjuu- ja kuljetusyrityksen johtamiseen, strategiseen ajatteluun, talouden ja toiminnan kehittämiseen sekä johtajuuden vahvistamiseen. Lisäksi on syvennetty osaamista UPM:n sopimusyrittäjyydestä ja laatuvaatimuksista. Koulutuksen lopuksi yrittäjät ovat toteuttaneet ja johtaneet oman yrityksen toimintaan liittyvän kehitysprojektin.

"Yrittäjäkuntamme on osaavaa väkeä ja heillä on kiinnostus oman toimintansa kehittämiseen. Tämän koulutuksen myötä yrittäjien johtamis- ja kehittämisvalmiudet kohenevat ja ymmärrys UPM:n vaatimuksista lisääntyy. Aiomme jatkaa vastaavia koulutuksia myös tulevaisuudessa", kertoo UPM Puunhankinnan ja metsätalouden ostopalveluiden hankintapäällikkö Esa Korhonen.

"Suunnitelmallisella johtamisella yrittäjien on mahdollista saavuttaa asetetut tavoitteet, pärjätä markkinoilla, kasvaa ja vastata tulevaisuuden haasteisiin. Tulevassa valmistujaisjuhlassa yhteensä 43 yrittäjää valmistuu ammattitutkintoon, mikä on huipputulos yrittäjätutkintojen osalta", sanoo Työtehoseuran kehitys- ja asiakkuuspäällikkö Minna Karppinen.

Suomessa hoidetaan kokonaan yrittäjävoimin ainespuun korjuu ja kuljetus, metsäenergian hankinta ja koneelliset metsänhoitotyöt sekä kasvava osa manuaalisista metsänhoitotöistä. Alalla toimii kaikkiaan noin 5 000 yritystä, joista valtaosa on pieniä perheyrityksiä. UPM:n yrittäjäverkosto Suomessa kattaa yli 300 yritystä, jotka työllistävät noin 1 000 metsäkoneenkuljettajaa ja 1 400 kuorma-autonkuljettajaa.

Median edustajat ovat tervetulleita yrittäjien valmistujaisjuhlaan Helsingissä torstaina 23.11.2017 kello 13 alkaen. Ennakkoilmoittautuminen tilaisuuteen 21.11. mennessä viestintäpäällikkö Mari Ruissalolle (mari.ruissalo@upm.com).

Lisätietoja antavat:
Esa Korhonen, UPM Puunhankinta ja metsätalous, ostopalveluiden hankintapäällikkö, puh. 0400 366 991
Minna Karppinen, Työtehoseura, kehitys- ja asiakkuuspäällikkö, puh. 050 3879 523