Valtio on ostanut Ärjänsaaren UPM:ltä suojelualueeksi

02/08/2017 21:00:00

UPM ja Kainuun ELY-keskus ovat tehneet maakaupan, jolla Kajaanissa sijaitseva Ärjänsaari siirtyi ympäristöministeriön hallintaan suojelutarkoituksiin.

UPM ja Kainuun ELY-keskus ovat tehneet maakaupan, jolla Kajaanissa sijaitseva Ärjänsaari siirtyi ympäristöministeriön hallintaan suojelutarkoituksiin.

Ärjänsaari on osa Suomen Natura 2000 ‐verkostoa ja valtakunnallista rantojensuojeluohjelmaa. Alue tunnetaan hiekkarannoista, dyyneistä ja korkeista rantatörmistä. Noin 270 hehtaarin suuruinen saari sijaitsee Oulujärvessä, noin 16 kilometrin päässä Kajaanin keskustasta.

”Ärjänsaari on monimuotoisen luontonsa ja kulttuurihistoriansa kannalta arvokas, ja se on myös vilkkaassa virkistyskäytössä erityisesti kesäaikaan”, toteaa ylijohtaja Kari Pääkkönen Kainuun ELY-keskuksesta. ”UPM:n ilmoitus saaresta luopumisesta syksyllä 2016 käynnisti prosessin, jonka pohjalta saavutimme neuvottelutuloksen.”

”Olemme usean vuoden ajan myyneet yhtiön metsäomaisuutta kaukana yhtiön tehtaista sijaitsevilta alueilta, kuten Kainuusta. Ärjänsaaren myynti on osa tätä kokonaisuutta. Olemme tyytyväisiä, että Ärjänsaari siirtyy nyt Kainuun ELY-keskuksen kanssa tehdyllä kaupalla valtion hallintaan”, UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander toteaa. ”Mielestämme tämä on kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu. Metsätalouden harjoittaminen saarissa vaatii joko erityiskalustoa tai kunnon pakkastalvia. Ärjänsaaressa metsäteollisuuden toimintaa on myös rajoitettu eri suojelumääräyksillä.”

 

Ärjänsaari on geologisesti, muinaismuistojen, kulttuurihistorian sekä luonto-, maisema- ja virkistysarvojensa puolesta valtakunnallisesti arvokas harjusaari, joka kuuluu Suomen pisimpiin lukeutuvaan harjujaksoon. Saarelle ominaisia ovat monipuoliset tuuli- ja rantakerrostumat. Harjumetsät ovat vallitseva luontotyyppi, mutta saarelta löytyy myös pienialaisia luonnonmetsiä, lehtoja ja puustoisia soita. Ärjänsaarella on luonnontilaisia hiekkarantoja sekä puuttomia tai luontaisesti vähäpuustoisia hiekkadyynejä. Sisempää löytyy metsittyneitä dyynikumpareita. Kirkkosäikällä, saaren itäkärjessä, on lintujen suojelualue. Ärjänsaari rajautuu Rokuan geopuistoon, joka liitettiin osaksi Unescon maailmanlaajuista Geopark-verkostoa vuonna 2015.

Luontoarvojen lisäksi Ärjänsaarella on huomattava merkitys seudun kulttuurihistoriassa. Saari on ollut muun muassa saamelaisten riittipaikka, ja järvirosvojen tiedetään piilotelleen siellä. Saarella on sijainnut myös Kajaani Oy:n työntekijöiden käytössä ollut lomakylä.

”Historiansa puolesta Ärjänsaari merkitsee lukuisille kajaanilaisille kesäparatiisia. Olen ilahtunut siitä, että saaren tulevaisuus luonnonsuojelualueena on nyt turvattu ja samalla sen virkistyskäyttö voi jatkua”, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

Ärjänsaari pysyy avoimena veneilijöille ja retkeilijöille omistajavaihdoksen jälkeenkin. Saaren hallinta tulee siirtymään Metsähallituksen luontopalveluille, ja valtioneuvoston asetuksella siitä perustetaan aikanaan luonnonsuojelualue. Saaressa sijaitsevan vanhan lomakylän rakennusten kohtalo ratkaistaan myöhemmin alueen hoidon ja käytön suunnittelun yhteydessä.