Vaahtera

Vaahtera on 10–20-metrinen, vahvaoksainen ja rungoltaan haarova puu. Se menestyy luontaisena Keski- ja Etelä-Suomessa, ja on yleinen koristepuu aina Ouluun asti. Vaahtera elää tavallisesti 80–150-vuotiaaksi.

Metsävaahteran tunnistaa kesällä isokokoisista 3–5-halkoisista lehdistä. Runko on nuorena ruskeanharmaa ja sileä, muuttuen vanhemmiten tummanharmaaksi ja kapeauurteiseksi.

Vaahtera kukkii touko-kesäkuussa lehtien puhjetessa. Kukinnot ovat kellanvihreitä ja tuoksuvia. Kukista kehittyy siivekkäitä lohkohedelmiä. Vaahteran upea punakeltainen syysväritys tekee siitä suositun koristepuun.

Vaahtera viihtyy tuoreissa, runsasravinteisissa lehti- ja sekametsissä. Suomessa sitä esiintyy tavallisesti yksittäisinä puina. Vaahtera leviää helposti runsaan siementuotannon seurauksena ja taimettuu hyvin puiden alle. Taimena se on kuitenkin altis monille tuhoille. Esimerkiksi jänikset, myyrät, peurat ja hirvet järsivät mielellään vaahteran taimia.

Vaahteran puuaines on kellanvalkoista, tiivistä ja kovaa. Puuta käytetään huonekaluihin ja muihin puusepäntöihin. Soittimista esimerkiksi viulun pohja tehdään vaahterasta.

Lönn, Norway maple, Acer platanoides

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä
Artikkeli | 3 min

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä

Lue lisää
Metsä turvaa hyvinvointisi nyt ja tulevaisuudessa
Artikkeli | 3 min

Metsä turvaa hyvinvointisi nyt ja tulevaisuudessa

Lue lisää
Sopiiko metsääni eri-ikäisrakenteinen kasvatus?
Artikkeli | 5 min

Sopiiko metsääni eri-ikäisrakenteinen kasvatus?

Lue lisää