Ruohous

Heinäntorjunta ja taimien elinvoimaisuuden tarkkailu ovat olennainen osa metsänuudistamistyön varmistamista. Ruohouksessa taimen päältä poistetaan kasvillisuus, joka varjostaa tai painaa nuorta puun alkua.

Tuoreita uudistusaloja tulee seurata vuosittain ja tarkastaa varhaishoidon tarve. Taimikon varhaishoito, eli ruohous ja perkaus, on kilpailevan pintakasvillisuuden poistamista kasvatettavien taimien ympäriltä. 

Usein rehevämmillä metsämailla ja varsinkin pellon metsitysalueilla ongelmana on lehtipuuvesakon lisäksi voimakas heinittyminen. Korkeana kasvavat heinät, horsmat ja muut kasvit painuvat hennon taimen päälle ja peittävät sen, jolloin taimen pituuskasvu taantuu. Lakoontuva heinä voi myös taittaa taimia, erityisesti lumipeitteen alla. Samalla kostean ilman hautomana taimea uhkaavat sienitaudit ja myyrätuhot. Ilman kunnon heinäämistyötä taimikko voi tuhoutua osin tai jopa kokonaan.

Ruohous tai heinääminen tehdään polkemalla, repimällä tai niittämällä pintakasvillisuus taimien ympäriltä. Apuvälineenä voi käyttää sirppiä, raivausveistä, ruohoterällä varustettua raivaussahaa, myös sählymaila käy heinän taittajaksi. Hyvä ajankohta heinäystyölle on syksyllä, kun vihreät havupuiden taimet on helppo löytää kellastuneen heinän seasta.    

Taimikon varhaishoitoon saat neuvoa UPM metsäasiakasvastaavalta.

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä
Artikkeli | 3 min

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä

Lue lisää
Metsä turvaa hyvinvointisi nyt ja tulevaisuudessa
Artikkeli | 3 min

Metsä turvaa hyvinvointisi nyt ja tulevaisuudessa

Lue lisää
Sopiiko metsääni eri-ikäisrakenteinen kasvatus?
Artikkeli | 5 min

Sopiiko metsääni eri-ikäisrakenteinen kasvatus?

Lue lisää