”Mene Antti nukkumaan”, kuuluu jostakin. Antti säpsähtää: ”Kuka?” ”Minä vain, metsämobiilisi. On jo myöhä; etkös laittaisi levolle sinäkin?” kuuluu taskusta. ”En minä, en saa nyt unta”, vastaa Antti samalla, kun kaivaa taskustaan kännykän. ”Kuule”, jatkaa metsämobiili lempeällä ilmeellä Antille jutellen, ”jos sinua ei nukuta, niin etkös tekisi vihdan huomista saunaa varten. Rauduskoivu on siihen parasta, ja sitähän riittää tässä ympärilläsi. Mies sinun iässäsi osaa arvostaa kunnon saunavihtaa.” Mikäs siinä, Antti tuumaa, ja ryhtyessään oksien keruuseen, hän kuulee metsämobiilin jatkavan: ”Huomaatkos, tuolla kaukana männyn latvassa on kalasääsken pesä.” ”Niinpä näkyy”, Antti virkkaa nähdessään kauempana pesässään rauhassa istuvan linnun, ja jatkaa melkein tätä kadehtien: ”Hyvähän sen on tuolla hautoa, kun ei ole huolta huomisesta. Toisin on minulla, kun on mietittävä miten rahat riittävät päivittäiseen hernekeittoon. Pitäisi maksaa perintöverotkin ja kaikki.” Antti vaikenee, ja jatkaa koivunoksien nyppimistä. Rahahuolet hiipivät kesäyöhön, joka Antin mielessä alkaa näyttää hämärämmältä. Kiven kyljessä hiirenporraskin murheellisena roikottaa lehtiään kuin mikäkin siipirikko.
”Älähän nyt vaivu synkkyyteen”, metsämobiili sanoo. ”Oletkos ajatellut, että täältä metsästäsi saisit leipää. Eikä ainoastaan pettua, vaan täysjyväistä ja vielä voita päällekin.” ”Kuinkas?”, Antti älähtää. ”Voi helpostikin!”, vastaa mobiili. ”Annas kun kertoilen. Olet perinyt ihan huomattavan omaisuuden. Ensinnäkin näet tuon männikön tuossa vasemmalla. Se on jo hieman yli-ikäinen, eikä sitä kannata enää seisottaa pystyssä. Siitä saisit heti oivan tilin. Korkeakosken sahalla tarvittaisiin juuri nyt tuota järeyttä olevaa mäntyä, joten männikkö voitaisiin hakata heti ja saisit ajankohdan parasta hintaa.” ”No juu”, sanoo Antti, ”mutta minä en jaksaisi sitä vaivaa joka siitä seuraa. Istutusta ja kaikkea - -.” ”Ei, ei!”, huudahtaa mobiili, ”Mehän hoitaisimme kaiken sinun puolestasi! Maanmuokkauksen ja istutuksen ja kaiken, sinä joisit vain kahvia kiikkustuolissa. Koska Joroisten tarhalla on nyt tähän kasvupaikkaan sopivia vapaita taimia saisit vielä tänä syksynä uuden taimikon. Sinulle jäisi uudistusten jälkeen vielä arviolta 30 000 euroa käteen.” ”Ihanko oikeasti?”, sanoo Antti, ”En minä niin paljon tarvitsisi. Puoletkin siitä riittäisi, enkä tiedä mitä lopulla tekisin.” Hämmästyksissään Antti asettelee taittamiaan koivun oksia vihdaksi. Hyvä nippu niitä jo onkin, mutta vähän lisää tarvitaan vielä, hän päättää, ja jatkaa nyppimistä.
”Niin, mutta lopulle rahalle olisi järkevää ja tuottavaa käyttöä täällä metsässäsi”, jatkaa mobiili. ”Esimerkiksi tähän taimikkoon pitäisi tehdä varhaisperkaus, jotta kuusen taimet saavat vapaasti varttua vahvoiksi. Siihenkin työhön meiltä löytyisi vielä tälle kesälle tekijä. Ja jäljellä olevalle ylimääräiselle rahalle löytyisi tuottava kohde lannoituksesta: tuolla mäen takana olevan kuivahkon kankaan kuusikon kun lannoittaisit nyt, niin kahdeksan vuoden päästä saisit rahasi takaisin korkojen kanssa.” ”Voi voi”, huokaa Antti, ”nyt menet mahdottomuuksiin. Lannoittaa! Ei minulla ole enää lehmiä, lannasta puhumattakaan. Sitä paitsi Fergusonista on rengas puhki.” ”Hah hah”, mobiili naurahtaa, ”kyllä minä huumoria ymmärrän, mutta vakavasti puhuen, älä nyt viitsi höpöttää! Tiedät hyvin, että me hoitaisimme lentolannoituksen sillä aikaa kun otat kiikkustuolissa toisen kupin kahvia ja mamman marjapiirakkaa keralle. Tällä seudulla on sitä paitsi lentolannoitushankkeen toteutus vireillä, pääsisit kätevästi siihen mukaan. Kymmenen hehtaarin alalle se kustantaisi noin 5000 euroa, ja tässä kohteessa saisit sijoitukselle yli kymmenen prosentin sisäisen koron. Mistä muualta nyt saisit yhtä hyvää tuottoa, parantuvan mustikkasadon ohella?”
”Tuota”, Antti sanoo mietteliäänä, ”en tiedä mistä saisin parempaa tuottoa, mutta totta puhuen minua mietityttää eniten se, miltä tuo kuusikon alue näyttäisi hakkuun jälkeen – olisiko se hirmuisen ruma aukio? Ja mitä naapuritkin ajattelisivat?” ”Katsopas minua, tältähän tuo metsäalue nyt näyttää”, sanoo mobiili, ja tuo näytölleen maisemakuvan Antin kuusikosta. ”Sitten kun tehdään hakkuu, niin – vips – näin kauniisti aukeaa näkymä kohti järveä, ja järveltä päin katsottuna – näin nätisti rajautuu aukko reunametsiin. Ja viidentoista vuoden kuluttua on uusi taimikko jo muuttumassa metsäksi ja maisema palautumassa tällaiseksi.” Antti pyörittelee silmiään ja ihmettelee mobiilin näyttämiä kuvia metsästään, tulevaisuuden eri ajankohtina ja eri suunnista. ”No, oikeastaanhan tuo näyttää ihan maisemaan sopivalta”, Antti myöntää. ”Niin, ja ajattelepas, millaisen vadelmasadon saisitkaan näiltä aukeilta hakkuiden jälkeen!”, sanoo mobiili. ”Toden totta, se vasta olisi hienoa”, Antti myötäilee, ja sovittaa kouraansa valmistuvaa vihtaa, jossa on kämmenen verran paljasta vartta ja sitten paksu vihreä kimppu. Vielä pitäisi saada se jollain sidottua. ”Nuoren hieskoivun latvan vääntämällä saat oivan sidontatarpeen”, mobiili kertoo, ja Antti ryhtyy hiertämään latvaoksaa. Etäämmällä kalasääski istuu pesässään hievahtamatta, eikä hämähäkkikään menetä kärsivällisyyttään odottaa vierasta. Hiljaisen, öisen, valoisan metsäaukean yllä lentelee vain pääskyspari. Kiven kyljessä hiirenporras ojentelee lehtiään kuin ottaakseen avosylin vastaan lähestyvän uuden päivän.
”Kuulepas”, sanoo Antti, ”minä melkein innostuin ehdotuksistasi. Mutta en jaksaisi kaupunkiin toimistollenne lähteä kaupan tekoon, kun ei muutakaan asiaa kylälle nyt ole.” ”Ei tarvitsekaan”, metsämobiili vastaa, ”tein juuri kirjalliset tarjoukset tarkkoine tulo- ja menoarvioineen sekä tuottolaskelmineen ehdotuksistani. Lue ne huomenna ajatuksella läpi, ja kuittaa napin painalluksella jos tehdään kaupat. Työt metsässä alkavat halutessasi lähiviikkoina. Minä sitten kerron ja näytän kuvina miten työt etenevät. Mutta lähde jo kotiisi; saderintama lähestyy tätä seutua, ja sinulla on joltisesti aikaa ehtiä tupaasi ennen sateen saapumista. Nyt saat varmaankin nukuttua. Hyvää yötä!” ”Kiitos ja hyvää yötä”, sanoo Antti, ja viimeistelee vihdan, joka yhdellä pitkällä latvakasvaimella on kahdesta kohdasta sidottu, ja tukevarakenteisena uljastelee Antin kädessä, ripustuslenkin jo tähyillessä naulakkoa johon tarttua.
