Seison paikallani ruokintapaikan vieressä. Vähitellen lintujen varoitushuudot tai viestitys ruokatäydennyksestä lakkaa ja lähikuusten oksat täyttyvät tiaisista: kymmenittäin talitiaisia ja sinitiaisia. Ensimmäiset uskaltautuvat laudalle. Ilma täyttyy siipien lehahtelusta. Taustalla kuuluu punatulkkujen vihellys.
Odottelen töyhtötiaista. Se on yleensä yksi ensimmäisiä laudalle saapujia. Yksi sinitiaisista muistaa liiterin alla olevan pähkinäastian ja pyrähtää hakemaan ruokaa sieltä. Hömötiainen nappaa auringonkukan siemenen tai pähkinän nokkaansa ja lehahtaa saman tien kuusen oksalle pienimään sitä sopiviksi suupaloiksi. Ja saapuuhan se töyhtiskin terhakkaana laudalle ja alkaa valita sopivaa syötävää. Se on ainoa, jonka olen onnistunut jotenkin kuvaamaan. Kamerassani on monta otosta, joissa juuri hetki sitten oli joku lintu.
Punatulkkujen vihellys lähenee. Ensimmäinen komea punarintainen koiras lentää kaivelemaan siemeniä maasta. Perässä tulee muutama muukin. Punatulkut ovat sen verran tuttavia keskenään, että ne mahtuvat ruokintapaikalle yhtä aikaa lähituntumaan toisistaan. Tiaiset hätistelevät muut kauemmas.
Käpytikallakin on nälkä. Se hakkaa lahoavaa leppää ja luultavasti löytää suuhunpantavaa sieltä. Joskus laudalta kuuluu iso lehahdus, mikä on merkki siitä, että tikka tai närhi on tullut tarkistamaan, onko laudalla sille sopivaa syötävää.
Oravat ovat ilmeisesti päiväunilla jossain valtaamistaan linnunpöntöistä. Ne tai käpytikka ovat suurentaneet tontin jokaisen pöntön suuaukon. Pitää tehdä uusia.
Kuusitiaisen ääni kuuluu kuusen latvasta, mutta laudalle se ei ehdi tulla ennen kuin lähden lämmittelemään. Urpiainenkaan ei näyttäydy. Se ei välitä lintulaudasta, vaan keikkuu tontin koivujen latvaoksilla ja etsii ruokansa sieltä.
