Odotukseni saaliista ei ollut kovin isot, sillä muutama vuosi sitten naapurimaanomistaja oli päättänyt realisoida omaisuuttaan ja tehnyt puukaupat. Hakkuu alkoi kaksi vuotta sitten parhaaseen mustikka-aikaan, parhailla lähimustikkapaikoillani. Ei siinä silloin muu auttanut kuin kiireesti kerätä marjat pois ennen kuin kone ehti apajille. Pakkaseen tulikin silloin ennätysmäärä mustikkatäytettä, ja mökkitien maisema muuttui: näkymä järvelle avautui.
Viime syksynä keräsin mustikat muualta, mutta nyt ajattelin tehdä tutkimusmatkan hakkuuaukon laitaan, ja hämmästyin: mättäät olivat täynnä pitkiä mustikanvarpuja ja niissä isoja mustia marjoja. Ensinykäisyllä totesin kuitenkin, että ei ne vielä kypsiä ole. Käsin yksin marjoin kerätessä niitä sai nyhtää topakasti ja silti mukaan lähti kannat ja osa lehdistä, ja varsissa oli paljon ihan vihreitä raakileita. Mustikkapiirakan kyllä sain. Hyvää se oli, ihan miun maun mukaista ja vieraillekin kelpasi.
Seuraavana viikonloppuna mökille ajaessa kaikki päätien varren pienimmätkin metsätraktorien kulkureitit olivat täynnä autoja. Uutinen super foodin kypsymisestä oli kuultu ja noudatettu kehotusta kerätä luonnon polyfenolit ja flavonoidit talteen. Hieno juttu! Itse päätin kuitenkin poiketa katsastamassa ”salaisen” vattupaikkani parin kilometrin päässä mökistämme. Ei se kyllä kovin salainen ole. Siinä se tien varressa melkein näköalapaikalla olla törröttää. Edelläni ajava auto kääntyi samalle sivutielle, ja säikähdin jo, että olin saanut kilpailijoita. Huoli oli turha: iloisesti rupattelevalla naisjoukolla olikin mustikat mielessä ja he suuntasivat komeasti kasvavaan männikköön.
Vattuastian täytyttyä suuntasin mökille keittämään kahvit ja miettimään seuraavaa siirtoa. Päätin lähteä tutkimaan tontinlaidan hakkuuaukean reunamaita, ja samalla tarkistaa lähimmän säästöpuuryhmän marjatilanteen. Nyt varustauduin matkaan ison ämpärin ja poimurin kanssa.
Ei ne edellisenä viikonloppuna keräämättä jääneet mustikat olleet mihinkään hävinneet eivätkä pienentyneet. Kypsiä ne eivät kuitenkaan vieläkään olleet. Poimuri juuttui varpuihin ja näytti siltä, että sankossa on enemmän lehtiä ja oksia kuin marjoja. Muutaman litran riivittyäni päätin jättää marjat kypsymään ja jatkaa tutkimusmatkaa.
Tällä kierroksella vaelsin ehkä jopa sadan metrin päähän mökistämme ja tulin siihen tulokseen, että jos joku ei paljasta minulle jotain erityistä huippupaikkaa, kiertelen tämän hakkuuaukon reunamaita ja säästöpuuryhmiä ja kerään mustikkani sieltä. Lisäksi aukolla näyttää olevan jo nyt lupaavan paljon vatun varsia. Siis tulevina vuosina ei tarvitse enää lähteä niiden takia kahden kilometrin päähän, vaan löydän ne melkein mökin portin pielestä. Luultavasti samalta aukolta voisi ensi keväänä löytyä korvasieniviljelmäkin, eikä sekään ole pois suljettua, että jonain kesänä törmään ahomansikkakeskittymään. Tatteja ja muita sieniä, ehkä jopa suppilovahveroita sieltä saattaa löytyä tänäkin syksynä.
Mieleni teki mustikkapiirakkaa
Muutama viikko sitten uutisissa kerrottiin, miten paljon mustikkaa metsissämme on ja miten terveellistä se olisi, jos marjoja vain kerättäisiin ja käytettäisiin. Lauantaina mökillä aikani puuhasteltua päätin käydä tontin reunalla katsastamassa, löytyisikö sieltä piirakka-aineksia. Uutiset olivat herättäneet mustikkapiirakkahimon.
Jokamiehen oikeuksiin perustuen voin hyvillä mielin keräillä näitä kaikkia ja samalla kohottaa kuntoani naapurimetsänomistajan mailla. Senkin kyllä tiedän, että olen rikkonut näitä oikeuksia viime talvena hakiessani ilman lupaa kuusen oksia tuulen kaatamista puista, mutta niiden latvat olivat kuitenkin omalla tontillamme. Myös mustikan ja puolukan varvut sekä sammalet ja jäkälät joulukukka-asetelmiin keräsin oman tontin puolelta.
Niin ja metsänomistajan männyntaimikkokin oli ponkaissut hyvään kasvuun. Toivottavasti alueella liikkuvat hirvet eivät iske turpiaan niihin.