Metsämansikantuoksuisia terveisiä hakkuuaukolta

07/21/2015 06:00:00

Metsämarjakausi on alkamassa ja työporukassa mietimme, että siitä pitää kirjoittaa juttu. Lupasin tehdä, koska kuvittelin saavani kuvia helposti. Veljeni oli juuri kehunut keränneensä 20 litraa metsämansikoita. Siis viesti hänelle, että lähetäpä muutamia kuvia marjapaikoistasi. En saanut kuvia, vaan ohjeen, missä voisin käydä itse niitä kuvaamassa. Tuttu hakkuuaukea, josta olemme viime vuosina keränneet satoja litroja vattuja.

Illalla sonnustauduin mansikankeruuretkelle. Isän vanha puuvillapaita ja marja-astia olivatkin jo autossa. Olin suunnitellut kerääväni viikonloppuna piirakkamustikat mökkimaastoista. Se suunnitelma ei toteutunut, koska maasto oli turhan kosteaa tai ehkä laiskuus iski. Siis kumisaappaat autoon ja nokka kohti mansikkapaikkaa.

Löysin ohjeiden mukaan parkkipaikan autolle pahasti heinittyneen sivutien varresta. Itikkalauma tervehti tulijaa iloisesti inisten ja muutama paarmakin taisi huomata tilaisuuden veriaterialle tulleen. Pitkähihainen paita oli kova sana siinä ympäristössä, mutta huivi puuttui varusteista. Ei hätää, autossa on aina muutama kankainen kauppakassi. Yksi niistä sai hoitaa päähineen virkaa.

metsamansikoita.jpg
 

Siinä vaiheessa, kun yritin päästä tiheän heinittyneen vattupusikon läpi, huomasin, että en tainnut kuunnella ohjeita loppuun asti. Mansikoiden piti löytyä mäkirinteestä noin 30 metrin päästä, mutta tarkempi paikkamääritys oli mennyt ohi korvien. Eipä silti, ei poikkeama suorimmasta reitistä hukkaan mennyt. Vatunoksat ovat täynnä raakileita, joista osa alkaa jo punertaa. Siis samalta vanhalta aukolta saadaan taas täytettyä talvivarastoja helposti, jos toista, parempaa paikkaa ei löydy.

Aikani aukolla harhailtuani ja mansikan sieltä täältä noukittuani huomasin säästöpuuryhmän aukon keskellä pienellä nyppylällä, ja muistilokeroissa alkoi kilkattaa ja logiikka toimia. Siellähän näyttäisi olevan mansikalle sopivat olot. Näky paikan päällä oli uskomaton: isoja punaisia metsämansikoita isoina ryhminä. Tuoksu toi mieleen lämpimät lapsuuden kesät ja se maku, NAM! Näitä ei Lidlistä saa, totesin itselleni. Aukolle on matkaa noin 300 metriä lähimmästä Lidlin myymälästä.

Puolentoista tunnin hakkuuaukkoretken tulos

  • reilu litra metsämansikoita
  • vahvistus sille, että vattuja tulee runsaasti
  • reilun iltalenkin verran liikuntaa ja tasapainoharjoittelua raittiissa ulkoilmassa
  • tyytyväinen olo
  • herkullinen iltapala, aamuviilin lisuke ja muutama rasia mansikkaherkkua talvi-iltojen iloksi
Metsamansikkasaalis.jpg
 

 

Wikipedia kertoo mansikan ravintoarvosta:
Mansikassa on C-vitamiinia enemmän kuin appelsiinissa. 100 grammassa mansikoita on C-vitamiinia 60 milligrammaa eli kahdessa desissä mansikoita on päivän C-vitamiiniannos. C-vitamiini säilyy pakastettunakin melko hyvin. Kahdessa desissä mansikoita on yhtä paljon kuitua kuin palassa ruisleipää. Mansikan kuitupitoisuus on 2,4 prosenttia tuorepainosta. Mansikka sisältää runsaasti fenoliyhdisteitä, jotka vahvistavat elimistön suojamekanismeja, toimivat antioksidantteina ja estävät haitallisten mikrobien kasvua. Sadassa grammassa eli noin kahdessa desilitrassa mansikoita on vain 43 kilokaloria.

Arktiset Aromit ry on julkaissut kirjasen Terveelliset luonnonmarjat. Siitä löytyy tietoa eri luonnonmarjoista ja niiden ravintosisällöstä. Aho/metsämansikkaa (Fragaria vesca) listalla ei ole, koska yleensä niitä löytyy harvoista paikoista kasapäin.

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä
Artikkeli | 3 min

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä

Lue lisää
Metsä turvaa hyvinvointisi nyt ja tulevaisuudessa
Artikkeli | 3 min

Metsä turvaa hyvinvointisi nyt ja tulevaisuudessa

Lue lisää
”Omassa metsässä saan olla sellainen kuin olen”
Artikkeli | 7 min

”Omassa metsässä saan olla sellainen kuin olen”

Lue lisää