Kolean kesän satoa hakkuuaukolla

07/24/2017 21:00:00

Kolme vuotta sitten mökkini ympärille ilmestyi iso aukko, kun mustikka-aika oli parhaimmillaan. Ehdimme apajalle ennen konetta ja saimmekin silloin pieneltä pläntiltä ison mustikkasaaliin. Sen jälkeen mustikkatarpeeni tuli tyydytettyä muista paikoista sekä aukon laitamilta ja säästöpuuryhmien katveesta. Nyt läksin tutkimaan, mitä sieltä tänä kesänä löytyy. Tällä kertaa toiveenani oli löytää vadelma-apaja ja tietysti myös mustikoita mukaan ottamani marja-astian täytteeksi.

Aurinko paistoi täydeltä terältä ja heti aukon laidalla vastaan iski touhukas pörinä, ininä ja surina. Mehiläiset, kimalaiset, itikat, paarmat, heinäsirkat ja muut öttiäiset olivat löytäneet aukon horsmat ja muut kukkivat kasvit. Oli mielenkiintoista nähdä, olivatko ne jaksaneet pörrätä mustikoiden kukinta-aikanakin vai oliko kylmä kevätkesä rajoittanut niiden liikkumista ja verottanut mustikkasatoa.

Viimevuotisessa mustikkapaikassani aukon laidassa näytti olevan taas marjoja. Varret eivät tosin nuokkuneet niiden painosta, mutta isoja mustia marjoja oli sen verran, että sain käteni ja suuni mustaksi. Näytti siltä, että muutama pölyttäjä oli ollut täällä hereillä kukinta-aikaankin. Maisteltuani marjoja ja todettuani ne hyviksi jatkoin matkaa.

Kiipesin rinnettä ylös ja iloitsin vatunraakileita nuokkuvista vadelmapuskaryhmistä. Tosin marjaraakileet näyttivät kovin pieniltä. Vettä ne ovat ainakin saaneet tarpeeksi, mutta lämpöä ei ehkä ole ollut riittävästi, jotta niistä olisi kehittynyt jo isojen mehevien vadelmien esiasteita. Viime vuonna tähän mennessä olin jo poiminutkin useita litroja kypsiä marjoja vanhasta tutusta vattupaikasta, sekin kävelymatkan päässä mökiltä. Pitää käydä tarkistamassa myös se.

Mäen päältä avautui hieno näköala auringossa välkehtivälle Saimaalle. Vähän harmittelin, että en ollut ottanut mukaan kahvitermaria. Maisema olisi ihanteellinen taukopaikkamaisema, mutta matkaa sinne on vain reilu sata metriä mökiltä, joten ei tullut mieleen ottaa eväitä mukaan. Hetken lepuutin silmiäni avarassa maisemassa ja annoin lämpimän metsän tuoksun virrata sieraimiini.

maisema-saimaalle-hakkuuaukolta.jpg
 

Jatkoin matkaa ja totesin aukon mustikan- ja puolukanvarpujen kasvavan terhakkaina. Ilmeisesti sade ja viileät ilmat olivat edesauttaneet niiden elpymistä. Myös mustikka siellä ja toinen täällä osui eteeni. Onnistuin myös säikyttämään teeripoikueen lymypaikastaan säästöpuuryhmän katveesta puiden oksille. Emoteeri äänteli joko minua nuhdellen tai neljää poikastaan komentaen.

Ohitin paikan reippaasti ja tulin kohti sähkölinjan alla sijaitsevalle kosteikolle, jossa tiesin kämmeikköjen kasvavan, ja siellähän niitä oli iso rykelmä. Ihastelin niitä ja muistelin lapsuuteni kämmeikkäpaikkaa Joensuussa. Samalla alueella keskellä lepikkoa kasvoi myös suo-orvokkeja, joiden vienon ja hienon tuoksun muistan vieläkin.

Muistin, että mustikoitahan minun piti myös löytää ja suunnistin aukolta metsään, mistä aiempina vuosina olemme keränneet syksyisin sankoittain makeita marjoja talven varalle. Eipähän löytynyt nyt. Takaisin aukon reunaan palatessa marjojakin alkoi löytyä. Suurimmaksi osaksi ne olivat vielä raakoja, mutta sain niitä astiaan sen verran, että niistä saa marjapiirakan, kun joukkoon lisää mansikoita. Ilmeisesti kevään viileissä säissä pölyttäjäpörriäiset pysyivät hengissä vain aukkojen auringossa.

Vuosi sitten aukolle istutettu taimikko on myös lähtenyt hyvin kasvuun. Parhaat männyntaimet ovat jo puolimetrisiä. Ja ovat kuusen ja männyn luonnonsiemenetkin itäneet hyvin puhumattakaan haavasta ja muista lehtipuista sekä heinistä. Keväällä haavantaimien lehtien puhjetessa näytti siltä, että rinteeseen oli jo touko-kesäkuun vaihteessa iskenyt ruska.  Harmittaa, että en silloin malttanut pysähtyä ottamaan kuvaa. Istutettujen taimien muokkausjälki on silti vielä säilynyt puhtaana heinistä. Hyvä metsä tähän kasvaa, vaikka hirvet ja kauriskin näyttävät jäljistä päätellen käyvän siellä ruokailemassa. Toistaiseksi niille on kuitenkin vielä riittävästi lehtipuuta syötäväksi.

Elokuun alusta alan tutkia elämän menoa ja luontoa ympärilläni eläkeläisenä. Toiveeni on, että silloin alkaa lämmin kesä, joka kypsyttää marjat, jotta saan pakastimeni täyteen superherkkuja talven iloksi. Aikaa niiden poimimiseen ja säilömiseen on nyt viikollakin. Ehkä ehdin myös pohjoisen lakkasoille.