UPM palvelee sukupolvesta toiseen

Keuruun Haapamäellä sijaitsevalla Niemelän tilalla ja UPM:llä on pitkälti yhteistä historiaa, sillä yhteistyö alkoi jo vuonna 1956. Kun Antti Niemelä ja Virve Salomaa ottivat tilan vastuulleen vuonna 2014, he kilpailuttivat metsäyhtiöt nähdäkseen, mitä muilla olisi tarjolla.

”Päädyimme jatkamaan UPM:n kanssa. Yhteistyö on ollut toimivaa, metsäasiakasvastaava Matti Asuimaan kanssa hoidetaan kauppaa ja suunnittelua, metsäurakoitsija Metsä-Jurina Oy taas tekee tuttuun tapaan moitteetonta jälkeä”, Niemelä perustelee valintaa.

Metsänomistajana Antti Niemelä on aktiivinen ja omatoiminen, eikä epäröi kysyä, kun jokin askarruttaa. Niemelän ja metsäasiakasvastaava Asuinmaan mutkaton yhteisymmärrys onkin tärkeä osa kestävää asiakassuhdetta. Niemelä arvostaa myös sitä, että yhtiö on valmis joustamaan käytännön asioissa.

"Mutkaton yhteisymmärrys ja joustavuus ovat hyvän yhteistyön rakennusaineita."

Metsänomistaja Antti Niemelä

 

”Se onnistuu kyllä, kun uskaltaa avata suunsa. Esimerkiksi pari vuotta sitten esitin UPM:lle toiveen, että tietyllä työmaalla ei käytäisi pariin päivään, kun olin itse sillä suunnalla jatkuvasti liikenteessä rehuvehkeitten kanssa, ja hyvin se otettiin huomioon”, Niemelä muistelee.

Hetken miettimisen jälkeen Niemelä keksii kehitettävääkin UPM:n palveluista. Bonusjärjestelmään voisi hänen mukaansa liittää metsurityötä nykyistä laajemmin ja monipuolisemmin, esimerkiksi reppuruiskulla tehtävä boorilannoitus madaltaisi kynnystä teettää näitä toimenpiteitä pienemmilläkin aloilla.

Lisäksi Niemelän toiveissa on korkeampi puun hinta, mutta yleisesti ottaen hän toteaa olevansa oikein tyytyväinen UPM:n asiakas.

”Kun jatketaan näillä nykyisillä toimintatavoilla, niin ei se kritiikin määrä tule tästä jatkossakaan kasvamaan ja yhteistyö voi jatkua”, Niemelä toteaa.

 

Teksti: Päivi Stenroos

Kuvat: Laura Vesa

 

Metsän henki -lehti vieraili talvella Niemelän tilalla – lue , miten metsänhoidon osaaminen siirtyy sukupolvelta toiselle.

 

Katso videolta metsänomistaja Antti Niemelän ajatuksia metsänhoidosta

 

Mitä puun takuuhinta ja palvelubonus tarkoittaa?

Tutustu UPM Metsä Kumppanuussopimukseen ja sen tuomiin rahanarvoisiin etuihin

UPM Kumppanuussopimus
Kumppanuus

UPM Kumppanuussopimus

Tutustu
Näillä vinkeillä alkuun metsäveroilmoituksen täytössä
Artikkeli | 5 min

Näillä vinkeillä alkuun metsäveroilmoituksen täytössä

Lue lisää
Klapit halki ja katon alle
Artikkeli | 1 min

Klapit halki ja katon alle

Lue lisää
Metsäsijoittaminen kannattaa, koska metsä on vakaa sijoituskohde
Artikkeli | 9 min

Metsäsijoittaminen kannattaa, koska metsä on vakaa sijoituskohde

Lue lisää