UPMMetsä

Istuta kuusen taimet syksyllä – syysistutus ja sen hyödyt

Syksy on hyvää aikaa istuttaa kuusen taimia. Syksyllä taimet ovat jämäkämpiä ja niiden käsittely on helpompaa. Myös taimien vedentarve on syksyllä pienempi, koska kasvu on jo pysähtynyt ja maaperässä on luontaisesti kosteutta.

Istuta kuusen taimet syksyllä – syysistutus ja sen hyödyt

Kevät on usein kiireistä aikaa pelto- ja puutarhatöissä. Myös polttopuissa riittää hommaa. Aina ei tule ajatelleeksi, että myös syksy on hyvää aikaa taimien istutukselle. 

Syysistutuksesta puhutaan, kun taimia istutetaan elo-syyskuussa. Kuusta voi istuttaa aina syyskuun loppuun asti, koivua elokuun loppuun asti.

- UPM on jo vuosikymmenten ajan istuttanut menestyksekkäästi kuusta omiin metsiinsä syksyllä. Syysistutus on todella hyvä vaihtoehto, kertoo UPM:n Joroisten taimitarhapäällikkö Anne Immonen.

Syysistutuksen hyödyt

Syysistutuksella on merkittäviä etuja. Syksyllä taimien kastelutarve vähenee. Taimet ovat jo päättäneet pituuskasvunsa, eivätkä ne tarvitse yhtä paljon vettä kuin keväällä kasvukauden alussa. Yleensä syysaikaan myös ilmassa ja maaperässä on kosteutta.

Syksyllä myös istutustyö on helpompaa, koska taimet ovat jämäköityneet talvea varten. Ne eivät ole niin herkkiä käsittelylle kuin keväällä.

- Metsänomistajien kannattaa hyödyntää koko istutuskausi, myös syksy. Tutkimusten mukaan syysistutus sopii hyvin kuuselle ja koivulle.

Ota huomioon kasvupaikka

Syysistutuksessa tulee huomioida kasvupaikka. Hyvin hienojakoisille ja routiville maille ei kannata istuttaa enää syyskuussa, koska taimen juuret eivät ehdi ankkuroitua maahan. Maan jäätyminen aiheuttaa hienojakoisissa maissa liikkumista eli roustetta, joka katkoo taimien juuria ja voi pullauttaa taimen kokonaan tai osittain pois istutuskuopasta.

Koivun syysistutus kannattaa ajoittaa elokuulle. Kuusen syysistutusaika jatkuu syyskuun loppuun asti. Sen jälkeen rouste- ja ahavatuhojen riski kasvaa.

- Tutkimuksissa on todettu myöhäisen istutuksen altistavan ahavalle ja muun muassa siksi emme suosittele syyskuun jälkeen tapahtuvaa istutusta. Hienojakoiset maat on myös kuusella syytä istuttaa elokuussa.

Syystaimet karaistaan

UPM:n Joroisten taimitarhalla kaikki syysistutuksiin menevät taimet karaistaan kestämään vaurioitumattomina syksyn ensimmäiset pakkaset.

- Huomioimme aina istutusajan, kun käsittelemme taimia. Lisäksi tarkastamme taimien istutuskelpoisuuden ennen lähettämistä.

Sovi istutuksesta puukaupan yhteydessä

Taimet kannattaa tilata aina puukaupan yhteydessä. Silloin varmistaa, että saa haluamansa määrän taimia. Kumppanuusasiakkaamme ovat etusijalla taimitilauksissa.

Jos olet myöhästynyt taimitilauksen kanssa eikä taimia saa enää samalle keväälle, kannattaa kysyä syystaimia. Syysistutuksesta voi sopia vielä kesäkuussakin.

Ota yhteyttä metsäasiakasvastaavaamme ja sovi helposti taimitilauksesta.

Hae yhteystietoja

 
 


Taimillemme on myönnetty Avainlippu osoituksena suomalaisesta työstä. Kaikki taimemme ovat 100-prosenttisesti suomalaista alkuperää. 


 

Lue lisää taimistamme