Ilmakuva eukalyptuksen korjuusta on kuin näkymä moderniin tehdashalliin. Metsäkoneet ja tukkirekat ajavat jämptisti selkeitä reittejä, joista moni on suunniteltu jo ennen istutusta. Välivarastot on sijoitettu asfalttiteiden varsille, jotta kuljetusketju ei katkeaisi rankkasateellakaan.
”Uruguayssa on vasta parinkymmenen vuoden kokemus puunviljelystä, mutta siinä on hyötynsäkin. Olemme päässeet rakentamaan kaiken alusta asti”, sanoo Ricardo Methol. Hän vastaa UPM:n metsätoimintojen suunnittelusta ja kehittämisestä Uruguayssa. Hän kertoo, että tehokkaan korjuuketjun perusta menetelmineen ja metsäkoneineen tulee Suomesta.
Uruguayn omat perinteet ovat karjankasvatuksessa. Tämä paljastuisi, jos siirtyisimme ilmakuvasta lähinäkymään. Eukalyptusplantaasilla kuljeskelee tavallisesti lehmiä. Ne mutustelevat puiden välissä kasvavaa ruohoa ja hakevat puista varjoa, etenkin kesäisin, kun lämpötila kohoaa 35 asteeseen.
”Karjan laiduntamisesta on hyötyä myös meille. Metsäpaloriski pienenee melkein olemattomaksi, kun ruoho pysyy lyhyenä ja vihreänä.”
Puuviljelmä nousee vanhalle viljelymaalle.
UPM:n puuviljelmillä eukalyptuspuut peittävät noin 60 prosenttia pinta-alasta, ja loput on subtrooppisella vyöhykkeellä tyypillistä ruohikkoa, kosteikkoa ja luonnonmetsää pieninä laikkuina jokien varsilla sekä teitä. Koko Uruguaysta metsät kattavat noin 11 prosenttia, ja näistä noin puolet ovat luonnonmetsiä ja puolet puuviljelmiä. UPM:n sidosryhmäjohtaja Päivi Salpakivi-Salomaa kertoo, että valtio on kartoittanut puuviljelmille nelinkertaisen alan nykyiseen verrattuna. Hän pitää kasvuvaraa hyvänä niin selluntuotannon kuin ilmastonkin kannalta.
”Kaikki kasvava puumassa sitoo hiiltä, ja puuviljelmäthän perustetaan vanhoille viljelymaille, ruohotasangoille.” Vaikka luonnonmetsiin ei kajota, puunviljely herättää Salpakivi-Salomaan mukaan tunteita lähiseudun asukkaissa. Suomessa keskustellaan hakkuista, Uruguayssa puiden istuttamisesta. Muutos tutussa maisemassa puhuttaa. ”Aloitamme yhteistyön paikallisten asukkaiden kanssa avoimien ovien tilaisuudella aina, kun aloitamme istutuksen uudella alueella.”
UPM:n paikallinen sellutehdas hankkii noin 70 prosenttia tarvitsemastaan kuitupuusta yhtiön omilta puuviljelmiltä. Loput puusta tulee yksityisiltä maanomistajilta, jotka ovat esimerkiksi karjankasvattajia, maanviljelijöitä tai sijoitusyhtiöitä. ”Osa myy puunsa pystykauppana, kuten Suomessakin, mutta moni myös tarjoaa maansa UPM:lle viljeltäväksi. Meillä on monenlaisia yhteistyön muotoja”, Methol sanoo.
Eukalyptus tutkimuskohteena
Eukalyptus lähti maailmalle 1700-luvun lopussa Australiasta ja sen lähisaarilta. Sen lukuisista eri lajeista on sittemmin tehty niin sahatavaraa, puuhiiltä kuin selluakin. Eukalyptuksen kasvatusta on myös kritisoitu, koska puut imevät hanakasti vettä. ”Uruguayssa tilannetta tasapainottaa se, että puuviljelmät vähentävät veden pintavaluntaa ja siten eroosiota. Näin ne hillitsevät myös tulvimista rankkasateiden aikaan”, Salpakivi-Salomaa sanoo. Hänen mukaansa UPM on seurannut vesitilannetta paikallisten tutkijoiden avulla eikä ongelmia ole ilmennyt.
”Silloin, kun sademäärä jakautuu jokseenkin tasaisesti eri kuukausille, kuten Uruguayssa, ongelmia ei yleensä synny, mutta esimerkiksi Etelä-Afrikassa, jossa sademäärän vaihtelu kuivan- ja sadekauden välillä on suurta, on pistetty joitakin alueita istutuskieltoon”, kertoo professori Markku Kanninen, joka johtaa Viikin Tropiikki-instituuttia (VITRI) Helsingin yliopistossa. Hän on kiertänyt trooppisia ja subtrooppisia metsiä 1970-luvun lopulta asti ja työskennellyt vuosia muun muassa Costa Ricassa ja Indonesiassa.
”Alussa tuntui, että ihmisten suhde metsätalouteen oli monessa kehitysmaassa kuin suomalaisten suhde poronhoitoon. Tiedettiin, että jossain kaukana sitä joku alkuperäiskansa tekee”, Kanninen muistelee. Hänen mukaansa laittomat hakkuut ja metsien käyttöön liittyvä korruptio olivat yleisiä. ”Joskus metsäammattilaiseen suhtauduttiin kuin huumetrokariin”, hän naurahtaa. Nyt hän löytää tropiikista ennen kaikkea arvostettuja kollegoita ja yhteistyökumppaneita. ”Esimerkiksi Brasiliassa suomalaisen Luonnonvarakeskuksen kaltainen kansallinen luonnonvarojen tutkimuslaitos työllistää 10 000 tutkijaa.”
Omistaja huolehtii metsästään
Uruguay otti ratkaisevan kehitysaskeleen vuonna 1987, kun valtio laati nykyiset metsälait. Niiden tavoitteena oli monipuolistaa maan elinkeinorakennetta edistämällä uuden tuotantosektorin syntyä maatiloilla. Hyvän lähtökohdan tarjosi se, että maanomistus oli selkeää.
”Yksi suurimmista syistä maailman metsien hävitykseen ovat omistuksen ja hallinnan epäselvyydet. Suuri osa maailman metsistä on valtioiden omistuksessa, ja usein yhteisestä omaisuudesta ei välitetä. Heti kun metsällä on omistaja, metsän suojelu lisääntyy. Silloin torjutaan laittomia hakkuita ja metsäpaloja”, Kanninen sanoo. Hän ei tarkoita, että omistajan pitäisi olla yksityishenkilö tai yritys, kuten Suomessa usein on, vaan monenlaiset yhteisomistuksen muodot, kuten yhteismetsät ja kylämetsät ajavat asian.
Uruguayssa on vahva ja selkeä maanomistus. Uruguayn metsälain myötä agronomiopiskelijoille tuli mahdollisuus ottaa myös metsätalouden kursseja. Ricardo Methol suoritti niitä ensimmäisten joukossa ja jatkoi alan tutkijana. Väitöskirjansa hän teki Uudessa Seelannissa. Samoihin aikoihin, vuosituhannen vaihteessa, Uruguayssa korjattiin ensimmäiset erät kuitupuuta. Yksi kasvattajista oli UPM. ”Silloin puut lastattiin laivaan ja vietiin maailmalle”, Methol tarkentaa. Nyt UPM keittää sellua Uruguayssa taidolla, jota se on hionut vuosikymmenten ajan Suomessa, ja korjaa eukalyptusta ympäri vuoden.
Uruguayssa jalostettu eukalyptus
Sen lisäksi, että eukalyptus kasvaa kuitupuuksi nopeasti, noin kymmenessä vuodessa, sen kasvatus vaikuttaa vaivattomalta verrattuna suomalaiseen tukkipuuhun. Ensimmäisen puolentoista vuoden aikana torjutaan muurahaisia ja lannoitetaan. Seuraavaksi korjataan noin 30-metriset puut. ”Valvomme toki puuviljelmien tilaa esimerkiksi paloriskin vuoksi, ja vuosi ennen korjuuta kunnostamme soratiet”, Methol kertoo. Hänen mukaansa myös puiden laatua seurataan ja kehitetään jatkuvasti.
”Kuidun on oltava mahdollisimman hyvää sellun ja paperin tuotantoon. Teemme paljon yhteistyötä UPM:n sellulaboratorioiden sekä paikallisten tutkimuslaitosten kanssa.” Kun perimältään parhaat puut löytyvät, jalostus jatkuu UPM:n omissa taimitarhoissa. Osa taimista kasvatetaan kerätyistä siemenistä, mutta valtaosa syntyy juurruttamalla valioyksilöiden oksia. Näin syntyy taimia, jotka ovat geneettisesti toistensa kopioita. Methol huomauttaa, että paikallista tutkimus- ja kehitystyötä tarvitaan, koska olosuhteet poikkeavat merkittävästi jopa naapurimaista. ”Esimerkiksi Uruguayssa tarvitaan lannoitusta vain ihan alussa, kun taas Brasiliassa lannoitetaan runsaasti, koska maaperä on erilainen.”
Tiedonvaihtoa puolin ja toisin
Salpakivi-Salomaa pitää tärkeänä, että myös Suomessa seurataan Uruguayn kehitystä. ”Voimme oppia puolin ja toisin. Tulevaisuudessa meidän on ymmärrettävä yhä paremmin, mitä koko maailmassa tapahtuu ja millaisia vaikutuksia metsänkasvatuksella on”, hän toteaa. Kanninen arvelee, että tropiikki voi tarjota pohjolaan erityisesti riskienhallinnan vinkkejä. ”Kuivuuden, metsäpalojen ja hyönteistuhojen torjunta saattavat nousta ilmaston muuttuessa yhä tärkeämmiksi Suomessakin.”
Suomalainen metsänomistaja voi siis saada vinkkejä maailmalta, mutta menettääkö hän jotain, kun UPM investoi maailmalle? Salpakivi-Salomaan mukaan päinvastoin. ”UPM menestyy kansainvälisessä kilpailussa, kun se voi tarjota asiakkailleen monipuolisesti sekä pohjoisen että etelän kuituja. Ja kun UPM:llä on hyvä asema markkinoilla, sellainen on myös suomalaisella puulla.”
Juttu on julkaistu aiemmin Metsän henki -lehdessä 2/2019.