UPM ProMetsä – syvällistä tietoa omasta metsästä aktiiviselle metsänomistajalle

UPM ProMetsä on kumppanuusasiakkaillemme suunnattu sovellus, josta metsänomistaja saa yhdellä silmäyksellä kokonaiskuvan metsänsä tuottomahdollisuuksista selkeästi euroina, perinteisten mottien ja hehtaarien lisäksi. Se on aktiivisen metsänomistajan tietopankki, joka helpottaa metsäomaisuuden suunnitelmallista hoitoa ja metsän tuottomahdollisuuksien seurantaa.

Sovelluksen tieto perustuu UPM:n järjestelmässä ajan tasalla pidettävän, metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti tehdyn metsäsuunnitelman tietoihin.

​”Palvelusta omistaja näkee muun muassa metsänsä puustoon sitoutuneen pääoman, hakkuu- ja metsänhoitotyösuositukset parhaan tuoton saavuttamiseksi itse asetettujen tavoitteiden mukaisesti”, lakipalvelupäällikkö Heikki Kalvila esittelee palvelun ominaisuuksia. ”Se on hyvä apuväline myös pohdittaessa esimerkiksi omaisuusjärjestelyjä ja perehdytettäessä perheen muita jäseniä metsäomistamisen eri näkökulmiin.” 

”Metsien vastuullinen käyttö on edellytys metsätalouden jatkuvuudelle”, Aleksi muistuttaa
Artikkeli | 3 min

”Metsien vastuullinen käyttö on edellytys metsätalouden jatkuvuudelle”, Aleksi muistuttaa

Lue lisää
Viestikapula siirtyy eteenpäin
Artikkeli | 2 min

Viestikapula siirtyy eteenpäin

Lue lisää
Mitä metsässäni pitäisi tehdä?
Artikkeli | 2 min

Mitä metsässäni pitäisi tehdä?

Lue lisää