Metsäteiden vesistörummut estävät kaloja nousemasta
Suomen 90 000 vesistörummusta jopa joka kolmas on täydellinen vaelluseste monille kaloille sekä muille vesieliöille ja hyönteisille. Kun ylävirtaan pyrkivä vesieläin ei pääse esteen yläpuolisille lisääntymis- ja poikastuotantoalueilleen, seurauksena voi olla vuosituhantisen jatkumoyhteyden katkeaminen, lajin häviäminen ja lajistollisen monimuotoisuuden köyhtyminen. Merkittävän ympäristöongelman ratkaisuna on asennemuutos.
Ongelma ei ole pelkästään vaelluskalojen ongelma. Niitäkin herkempiä jo pienillekin esteille ovat muun muassa simpukat, juotikkaat ja monet vesihyönteiset. Kun summataan yksittäisten ongelmarakenteiden yläpuolelle jäävien vesieliöiden elinalueiden pituus, puhutaan koko maassa tuhansista kilometreistä.
Esteellisyyteen voi olla monta syytä
Ylitysrakenteen ekologisen haitan voi synnyttää yksi tai useampi tekijä: rumpuputken suuri kaltevuus, putken pieni halkaisija, vähäinen vesisyvyys, suuri virtausnopeus, sisäpohjan liukkaus, alapään pudotus sekä putken suuaukoille jätetty tai kasaantunut, padottava puu-, kivi-, kasvi- ja jäteaines.
Simpukka ei selviä muutamankaan sentin rumpupudotuksesta. Sen sijaan vaelluskala saattaa runsaalla vedellä selvittää tiensä putkeen. Tämä ei vielä riitä esteen ohitukseen, sillä virrannopeus putkessa voi ylittää nousijan uimakyvyn ja huuhtoa kalan takaisin.
Loistava hetki ympäristöongelman ratkaisuun
Metsätieverkostomme on nyt huonossa kunnossa. Monet metsätiet ovat leveydeltään ja kantavuudeltaan sopimattomia nykyaikaiselle kuljetuskalustolle. Tehostuva biotaloutemme edellyttääkin elintärkeän kuljetusverkoston ja sen ylitysrakenteiden kiireellistä perusparantamista. Nykytilanne tarjoaa siten harvinaisen mahdollisuuden taloudellisten ja ympäristöllisten tavoitteiden yhdistämiseen ilman suuria lisäkustannuksia. Kun ylitysrakenne nyt joka tapauksessa uusitaan, tehdään se samalla ekologisesti oikein ja kestävästi.
Kaikilla parannettavaa
Ympäristöllisesti kestämättömän ylitysrakenneperinteen parantaminen edellyttää ryhtiliikettä ministeriöistä urakoitsijaan. Kysymys ei ole vain yhdestä rummusta, vaan kymmenientuhansien rumpujen yhdessä synnyttämästä suuren mittaluokan ympäristöongelmasta. Kehitystä tarvitaan niin ongelman tiedostamisessa, ohjeistuksessa, säädöksissä, koulutuksessa kuin käytännön töissäkin.
Nopein parannus nykytilaan saadaan kouluttamalla urakoitsijoita ja parantamalla asentamisen työaikaista valvontaa. Tässä mielessä tärkeässä asemassa metsäyhtiöissä ovat ne henkilöt, jotka vastaavat kuljetusväylien ja niiden ylitysrakenteiden kunnosta. Urakkasopimuksiin kannattaa kirjata esimerkiksi 10 prosentin varaus mahdollisia loppukorjauksia varten. Ylitysrakentamisen ympäristöllisesti onnistunut lopputulos voitaisiin varmistaa, kun ympäristöasiantuntija on hyväksynyt rakenteen perustamistuloksen. Jälkikorjaukset ovat halvimmillaan silloin, kun urakoitsija koneineen on vielä asennuskohteella. Koneyrittäjien Liiton kannattaisikin harkita vesistötöihin erikoistuneiden koneurakoitsijoiden sertifiointia.
Metsätieohjeesta vuodelta 2003 puuttuvat lähes tyystin vesiluonnon huomioimiseen liittyvät kriteerit ja käytänteet. Sama koskee myös metsäsertifioinnin (PEFC, FSC) kriteereitä. Edellä mainituissa ohjeistoissa on kuitenkin menossa tai alkamassa päivitystyö, joka onnistuessaan tuonee huomattavan parannuksen nykytilanteeseen. Huomattava parannus nykytilaan olisi myös vesilain täydennys, jossa vesistöön (ei ojiin) rakennettavien ylitysrakenteiden ilmoitusvelvollisuus lisättäisiin vesilain 2:15 pykälän luetteloon.
Hyvän ylitysrakenteen ominaisuudet
Onnistunut tielinjaus, rakennevalinta ja rakenteen asennus auttavat jo pitkälle. Kaikkiin uusiin tai vaihdettaviin vesistöylityksiin valitaan jatkossa ympäristöystävällinen rakenne. Toisaalta monia haittoja voidaan vähentää jo aiemminkin kunnostamalla ylityskohdan lähestymisalueita tai putken pohjarakennetta. Silta tai suuri kaarirumpu valitaan silloin, jos ylitysalueella on merkittäviä luontoarvoja.
Luontoarvoiltaan vähemmän arvokkailla kohteilla voidaan käyttää myös umpiputkea, joka asennetaan uoman luontaiseen kulkusuuntaan ja pohjakaltevuuteen. Tärkeää on myös upottaa umpirumpu uoman pohjan alapuolelle ja täyttää rummun sisäpohja koko pituudeltaan luonnonkiviaineksella. Näin vesieläin pääsee etenemään putkessa hyppäämättä. Aukkomitoituksessa on kuitenkin huomioitava pohjakatteen vaatima vesivaran lisätarve.
Rumpuputken asennuskaltevuus tulisi olla mieluiten alle 0,5 %, mutta enintään 1 % (1:100). Optimaalinen virtausnopeus rakenteen sisällä on 0,3 m s-1 eikä̈ sen saisi ylittää 0,8 m s-1. Tämän lisäksi rumpuputken sisällä tulisi olla vähintään 20 sentin vesisyvyys. Viimeistelyssä huolehditaan, että rumpuputken edustan lähestymisalueet ovat esteettömät, vähintään 40 cm syvät ja varjostettu valaistukseltaan neutraaliksi.
Loppujen lopuksi, metsäteiden ylitysrakenteiden ympäristöongelmiin liittyvät uhkakuvat ovat torjuttavissa varsin helposti ja vähäisin taloudellisin lisäkustannuksin. Kysymys on enemmänkin ongelman tiedostamisesta ja hyviin käytäntöihin sitoutumisesta.
Kirjoittaja:
Anssi Eloranta
FL, emerituskalabiologi