Luonnontilainen metsä tai talousmetsä, metsä tarjoaa iloa ja hyötyä kaikille

Sykähdyttävä maisema – pystyyn vai pinoon?

Varttunut talousmetsä ei houkuttele vain ulkoilijoita vaan myös päätehakkuuta harkitsevaa metsänomistajaa. Naapureita harmittaa ja matkailuyrittäjiä huolestuttaa, kun ulkoilureitin taukopaikalle näkyvä jylhä kuusikko uhkaa kadota. Tyrväisen tutkimusryhmä on perehtynyt tällaisiin tilanteisiin Rukan alueella, Kuusamossa, jossa valtion metsät eivät yksin riitä kasvavan, kauniita maisemia hyödyntävän luontomatkailun kohteiksi.

”Kehitteillä on toimintamalleja yksityismetsien monikäyttöön. Niiden avulla voidaan korvata metsänomistajalle taloudellisesti esimerkiksi se, että hän siirtää vapaaehtoisesti hakkuuta kymmenellä vuodella eteenpäin. Yksi mahdollisuus tähän on, että matkailuyrittäjät maksavat tai keräävät matkailijoilta ympäristönhoitomaksun. Moni metsänomistaja on kiinnostunut lähtemään mukaan, jos rahoitus järjestyy.”

Tyrväisen mukaan pienelläkin maisemanhoidon kohteella voi olla suuri merkitys erityisesti kesällä, jolloin lumi ei pehmennä maisemaa.

”Matkailukohteiden ympärivuotinen toiminta toisi lisää työtä ja toimeentuloa alueelle”, Tyrväinen toteaa. Hän huomauttaa, että panostus maisemanhoitoon vaikuttaa tyytyväisten matkailijoiden kautta myös suomalaisen metsätalouden maineeseen puun ja paperin maailmanmarkkinoilla.

Metsä tarjoaa elintärkeitä palveluja

Matkailuyrittäjän ja metsänomistajan väliset sopimukset vaikuttavat suorastaan helpoilta, kun niitä vertaa kysymyksiin, joita Suomen ympäristökeskus SYKEn tutkija Minna Pekkonen heittää.

”Mitä tarkoittaisi ja mitä maksaisi, jos meidän pitäisi suodattaa pohjavesi itse tai pölyttää vaikkapa kaikki omenapuut käsin luonnon pölyttäjien puuttuessa”, Pekkonen sanoo. Hän viittaa metsän tarjoamiin säätely- ja ylläpitopalveluihin, joihin kuuluvat myös muun muassa hiilen sitominen ja ravinteiden kierto.

Puu, sienet, marjat ja riista luetaan metsän tuotantopalveluihin, kun taas maisemat ja ulkoilumaastot ovat kulttuuripalveluja. Yhdessä palvelut muodostavat ekosysteemipalvelujen kokonaisuuden, joilla tarkoitetaan kaikkia ihmisten luonnosta saamia hyötyjä. Luonto ei niistä laskuta, mutta yhä useampi tutkija laskee niiden arvoa.

”Tavoite on tehdä näkyväksi, mitä kaikkea ekosysteemi tarjoaa ja miten palvelujen käyttö vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen ja miten palvelut vaikuttavat toisiinsa”, Pekkonen sanoo. Hän odottaa, että avoin vertailu tarjoaisi esimerkiksi metsänomistajille vaihtoehtoisia tapoja saada tuloja metsästä ja vaalia samalla metsien monimuotoisuutta.

”Eihän kaikkia metsiä voi museoida, jos tarkoituksena on tuottaa puuta, mutta joskus silläkin voi olla suuri merkitys, että jättää jonkun pajukon tai lahopuun paikoilleen. On myös hyvä, jos ihmiset uskaltavat lähteä kokeilemaan jatkuvaa kasvatusta. Ekologisen kompensaation yleistyessä oma metsä voi sopia myös hyvityskohteeksi.”

Paahdekasvit kukoistavat hotellissaan

Ekologiseksi kompensaatioksi kutsutaan sitä, että luonnolle aiheutettu haitta hyvitetään parantamalla luonnon tilaa toisaalla.

”Jos esimerkiksi joku laajentaa turvetuotantoaluettaan, hän voisi maksaa toiselle siitä, että tämä ennallistaa puuntuotannossa käyttämänsä suon luonnontilaiseksi”, Pekkonen sanoo. Hän pitää tärkeänä, että kohteet ovat samanarvoisia eikä menetelmällä kuitata harvinaisen luontokohteen tuhoamista. Lakia ekologisesta kompensaatiosta ei Suomessa toistaiseksi ole, mutta Pekkonen kannustaa yrityksiä ja kuntia tutustumaan kompensaatioihin ja lähtemään mukaan kokeiluhankkeisiin vapaaehtoisesti.

Haittojen hyvittäminen on kuitenkin äärimmäinen keino, jota Pekkonen suosittelee vain, jos haittoja ei pystytä välttämään ja lieventämään muilla keinoin. Lieventämiskeinoja Pekkonen kollegoineen testaa Raaseporissa ekosysteemihotellilla, johon vanhan tienpientareen paahdekasveja on viety turvaan tien levennysurakan alta. Hän kertoo, että hietaneilikat ja kangasajuruohot kukoistavat nyt käytöstä poistetulla soranottoalueella ja ovat houkutelleet mukaansa myös niistä riippuvaisia hyönteisiä.

”Jos rakennetaan uutta tietä, ensisijainen kysymys on kuitenkin, onko pakko rakentaa juuri siihen, jossa kasvaa uhanalaisia kasveja. On kuitenkin hienoa, että kokeilu on herättänyt kiinnostusta ja innostusta.”

Metsä rentouttaa ja liikuttaa

Rakennetun ympäristön ja luonnon raja-alueet kiinnostavat myös Liisa Tyrväistä. Hän muistuttaa lähimetsien merkityksestä ihmisten terveydelle. Kukapa metsänkävijä ei tietäisi, että metsässä mieli ja keho virkistyvät, ja todistusaineistoa tarjoavat myös tutkijat. Mittaukset osoittavat, että lyhytkin oleskelu metsässä laskee verenpainetta, sykettä sekä stressihormonin määrää enemmän kuin kaupungissa huilailu.

”Jonkin verran näyttöä on myös siitä, että kontakti maaperän mikrobeihin parantaa ihmisen immuunivastetta”, Tyrväinen sanoo. Metsät ja puistot kannustavat suomalaisia myös kuntoilemaan erityisesti esikaupunkialueilla ja lunastamaan sitäkin kautta metsän terveysvaikutuksia.

”Luonto on suomalaisille matalan kynnyksen liikuntaympäristö, kun taas sisäliikunta voi merkitä monelle turhan vaativaa suorittamista tai kilpailua. Liikuntapaikkoja suunniteltaessa olisikin tärkeää katsoa kokonaisuutta ja varmistaa maankäyttösuunnittelussa, että mahdollisimman monilla on luonto lähellä.”

On toki myös suomalaisia, joille metsään lähtö ei ole helppoa. Tyrväinen on törmännyt tutkimuksissaan muun muassa nuoriin kaupunkilaisiin, jotka haluaisivat metsäretkelle pienten lasten kanssa, mutta eivät oikein tiedä, mitä metsässä voisi tehdä. Yhä useammassa kohteessa onkin saatavilla vinkkejä ja ohjausta. On myös reittejä, joilla opastetaan rentoutumista. Tyrväisen mukaan japanilaisten tuotteistama, mieltä rauhoittava ja aisteja herättelevä metsäkylpy sertifioidussa terveysmetsässä on leviämässä Eurooppaankin.

”Suomalaiselle ohjattu polulla kävely voi tuntua keinotekoiselta, mutta monelle ulkomaiselle matkailijalle se voi olla elämys.”

Tieto vaikuttaa elämyksiin

Millainen metsä sitten sopii terveysmetsäksi? Tyrväisen ryhmällä on juuri loppusuoralla tutkimus, jossa verrataan metsätyypin vaikutusta elpymiseen. Testihenkilöt kävivät työpäivänsä päätteeksi Helsingin keskuspuistossa sekä maaseudulla nuoressa kasvatusmetsässä, uudistuskypsässä talousmetsässä ja lähes luonnontilaisessa kuusikossa. Vanhimmat metsät nousivat suosikeiksi.

”Yksilöllisiä eroja tuli esille. Erityisesti luonnontilainen metsä koettiin eri tavoin”, Tyrväinen kertoo. Hänen mukaansa luonnontilaista metsää arvostavat esimerkiksi ne, joilla on tietoa luonnon monimuotoisuudesta tai jotka ovat kiinnostuneita lajistosta. Kokenut marjastaja puolestaan saattaa hakea reittiä mättäältä mättäälle eikä välttämättä ilahdu luonnontilaisesta ryteiköstä.

”Koehenkilön tiedot ja kokemukset vaikuttavat metsän elämyksellisyyteen, mutta emme vielä tiedä, miten ne vaikuttavat terveyteen. Koulutus vaikuttaa, joten varmuuden vuoksi emme ota koehenkilöiksi metsänhoitajia tai ekologeja”, Tyrväinen naurahtaa, metsänhoitaja itsekin.

Juttu on julkaistu aiemmin Metsän henki -lehdessä 3/2018.