Kaarnalaiva valmistuu helposti

Kaarnalaiva on perinteinen lastenlelu, mutta iloa laivan tekemisestä on myös aikuiselle. Kaarnalaiva valmistuukin nopeasti vaikka laiturilla hellepäivästä nauttiessa. Tarvikkeetkin kaarnalaivaan löytyvät varmasti joka mökiltä!

Ohjeet kaarnalaivan tekoon

Tarvitset palan männynkaarnaa, tikun mastoksi ja palan tuohta. Työvälineiksi riittävät puukko, sakset sekä naula tai ruuvi maston reiäntekoa varten.

Muista aina turvallisuus kaarnalaivaa tehdessä, etenkin lasten kanssa. Jokamiehenoikeudet mahdollistavat luonnosta nauttimisen ympäristöä vahingoittamatta ja häiritsemättä. Maahan pudonneita yksittäisiä kaarnan ja tuohen paloja voi kerätä jokamiehenoikeudella kaarnalaivan valmistukseen, mutta näitä ei saa kerätä elävien tai kuolleiden puiden rungoilta. Puun osien kerääminen esimerkiksi tuulen kaatamasta puusta ja hakkuutähteistä vaatii maanomistajan suostumuksen

 

 

1. Vuole kaarnasta veneen mallinen. Kaarna on pehmeää vuoltavaa, eli ensikertalainenkin onnistuu tässä helposti!

 

2. Tee kaarnan keskelle reikä purjemastoa varten ruuvia tai naulaa apuna käyttäen.

 

3. Vuole tikku purjemastoksi.

 

4. Leikkaa tuohesta sopiva palanen purjeeksi ja tee siihen reiät mastoa varten.

5. Kiinnitä masto kaarnaan ja pujota tuohi purjeeksi mastoon.

6. Laske vene vesille!

Kaarnalaivoja on yhtä monen näköistä kuin tekijäänsä. Voit myös halutessasi hieman kovertaa laivankantta pientä talttaa apuna käyttäen jos haluat laivallesi laidat.

 

Katso ohjeet myös vihdan tekoon

Vastan teko hallussa? Näin teet saunavihdan eli vastan
Artikkeli | 06/13/2022 06:03:00 | 1 min

Vastan teko hallussa? Näin teet saunavihdan eli vastan

Lue lisää
Kesätyöhaku on alkanut - tartu tilaisuuteen!
Artikkeli | 1 min

Kesätyöhaku on alkanut - tartu tilaisuuteen!

Lue lisää
Etukäteissuunnittelu on aina hyvä asia, Satu sanoo
Artikkeli | 4 min

Etukäteissuunnittelu on aina hyvä asia, Satu sanoo

Lue lisää
Luonnonhoito puree lahopuusta riippuvaiseen lajistoon
Blogi | 4 min

Luonnonhoito puree lahopuusta riippuvaiseen lajistoon

Lue lisää