UPMMetsä

Hakkuuvaihtoehtoja on useita

Valtaosa suomalaisista puukaupoista tehdään harvennus- ja päätehakkuissa, mutta kokemusta on myös poiminta- ja pienaukkohakkuista, ja sitä kertyy jatkuvasti lisää.

Hakkuuvaihtoehtoja on useita

Suomalainen metsänomistaja saa valita vapaasti tapansa kasvattaa ja hakata metsiään, kunhan metsä uudistuu. Valitako siis linjaksi jaksollinen vai jatkuva kasvatus? Harva selviää tästä kysymyksestä yhdellä vastauksella.

”Metsänkäsittelyn menetelmä kannattaa valita erikseen kullekin kuviolle. Valinnoissa painavat metsänomistajan omat tavoitteet, mutta myös kuvion kasvuolosuhteet, puuston rakenne ja kasvun vaihe”, toteaa UPM:n metsänhoidon kehityspäällikkö Heli Viiri. Tämän vuoksi jatkuvaa eli peitteistä metsänkasvatusta on harjoitettu myös ennen vuotta 2014, vaikka se vaatikin silloin erityislupaa.

”Moni on esimerkiksi säästänyt metsäisen maiseman maatilan tai kesämökin vieressä, mutta harventanut sitä kuitenkin hieman saadakseen hakkuutuloja tai hyvän mustikkasadon”, Viiri sanoo. Peitteisinä säilytetään myös talousmetsien keskellä sijaitsevia erityisen arvokkaita elinympäristöjä, kuten ojittamattomia soita, korpinotkoja ja puronvarsia, jotka on suojeltu metsälain perusteella.

”Sovellamme peitteistä metsänkäsittelyä myös silloin, kun alueet ovat tärkeitä vaikkapa luontoarvojen, poronhoidon tai matkailun kannalta tai ne ovat tietyn tyyppisiä sotilasalueita”, kertoo projektipäällikkö Nuutti Kiljunen valtion maita hallinnoivasta Metsähallituksesta.

Taimikonhoito ja harvennukset ajallaan

Jaksollisuus on hallinnut suomalaista metsänkasvatusta 1950-luvulta lähtien. Jaksollinen kasvatus johtaa tuttua ja tutkittua reittiä istuttamisesta tai kylvämisestä uudistushakkuuseen. Matkan varrella poistetaan ala- ja laatuharvennuksina pienet, heikot ja vialliset puut.

”Ihan viime aikoina on yleistynyt toisen harvennuksen kohdalla yläharvennus. Silloin poistetaan myös päävaltapuita eli suurimpia tukkipuita. Näin uudistushakkuun ajankohta siirtyy kauemmas, mutta tukkipuuta saadaan kiertoajalta enemmän”, Kiljunen kertoo. Viiri korostaa, että harvennusmenetelmästä riippumatta tärkeintä on harventaa metsää ajallaan.

”Suomessa on paljon taimikonhoito- ja harvennusrästejä, joiden vuoksi puun kasvu hidastuu ja laatu heikkenee. Myöhässä tehty harvennus lisää myös tuuli- ja lumituhojen riskiä, koska puut jäävät hennoiksi”, Viiri toteaa. Hän muistuttaa, että hyvinvoiva metsä myös sitoo hiiltä paremmin kuin kituliaasti kasvava.

Hiilensidonta paremmaksi turvemailla

Suometsät saateltiin aikoinaan ojittamalla hyvään kasvuvauhtiin ja ennen näkemättömään tiheyteen. Kasvavat puut sitoivat hiiltä hyvin, mutta sittemmin huomattiin, että kuivahko turvemaa vapauttaa hiilidioksidia enemmän kuin märkä maa. Todettiin myös, että ojat johtavat ravinteita ja humusta vesistöihin. Jos taas vedenpinnan annetaan nousta, puiden kasvu hidastuu ja turpeen metaanipäästöt lisääntyvät.

Löytyisikö vedenpinnalle ihannetaso? Tämä on ajankohtainen kysymys turvemailla. Luonnonvara-keskuksen tutkimukset viittaavat siihen, että puut itsessään voisivat haihduttaa vettä riittävästi ja pitää vedenpinnan sopivalla tasolla, jolloin ainakin osassa metsistä kannattaisi luopua vanhojen ojien kunnostamisesta – ja uudistushakkuista.

”Tutkimukset eivät vielä kerro, mitkä olisivat parhaita kohteita jatkuvaan kasvatukseen, mutta nyt on aika selvittää. Aloitamme UPM:ssä jatkuvan kasvatuksen järjestelmälliset kokeilut. Olemme myös kouluttaneet kaikki metsäasiantuntijamme jatkuvaan kasvatukseen. Osalla oli kokemusta entuudestaankin”, Viiri kertoo.

Metsähallitus on valinnut jatkuvan kasvatuksen kokeisiinsa kolme noin 5 000 hehtaarin aluetta.
”Peitteisen metsänkasvatuksen laajamittaiseen soveltamiseen liittyy paljon epävarmuuksia, ja niitä lähdemme nyt tarkastelemaan”, Kiljunen sanoo.

Poimitaan tukkipuita ja säästetään siemenpuita

Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla oli tavallista kasvattaa metsiä peitteisinä. Jotkut muistavat yhä, kuinka puita haettiin Pollen tai Pokun kanssa rehevästä metsästä silloin tällöin tarpeen mukaan. Synkemmissä tarinoissa kuvaillaan kuitenkin rajuja harsintahakkuita. Parhaat puut kaadettiin, ja jäljelle jäi kitukasvuisia käppyröitä, honteloita riukuja eikä juurikaan taimia. Kumpikaan tarina ei kerro siitä, mitä jatkuvalla metsänkasvatuksella tarkoitetaan nykyään.

”Olennaista on huolehtia metsän uudistumisesta”, Kiljunen painottaa. Jatkuvan kasvatuksen peruslinja on, että eri ikäisten puiden joukosta valitaan noin 15 vuoden välein suurimmat tukkipuut, joista osa jätetään siemenpuiksi ja loput hakataan.

”Tällöin taimet kasvavat muiden puiden varjossa, ja riskinä on, että valoa vaativat mänty- ja sekametsät kuusettuvat”, Kiljunen toteaa. Niinpä -hakkuutapojen valikoimaan kuuluvat poimintahakkuiden ohella myös kaistale- ja pienaukkohakkuut. Pienaukot ovat Kiljusen mukaan korkeintaan 0,3 hehtaarin kokoisia ja kaistaleet muodoiltaan vaihtelevia ja leveydeltään parin puun pituuden verran.

”Olemme tehneet pienaukkoja myös jaksollisesti kasvatettaviin metsiin pahimmille lumituhoalueille ja harventaneet metsiä niiden ympäriltä.”

Suunnittelu ja korjuu vaativampaa

Vaikka jatkuvasti peitteiseen metsään tulisi valoa ja taimet saisivat tilaa juurilleen, luontaisesti itäneiden taimien kasvuvauhti muokkaamattomassa maassa jää Viirin mukaan väistämättä jälkeen istutustaimien vauhdista.

”Jatkuvassa kasvatuksessa on myös varauduttava siihen, että menetetään jalostettujen taimien ja maanmuokkauksen hyödyt. Esimerkiksi männyn kasvu on nopeutunut jalostuksen ansiosta neljänneksen ja nopeutuu varmasti edelleen”, Viiri sanoo.

Jatkuvan kasvatuksen taloudellisena etuna on tulojen ja menojen jakautuminen ajallisesti tasaisemmin kuin jaksollisessa kasvatuksessa.
”Korjuukustannuksista ei ole vielä riittävästi tietoa. Luke on tutkinut jatkuvaa kasvatusta 1990-luvulta alkaen, mutta näissä kokeissa puut on korjattu metsurityönä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jatkuvan kasvatuksen tuotto jää jaksollista heikommaksi ainakin kangasmailla”, Viiri sanoo.

Kiljunen ennustaa, että hakkuiden suunnittelusta tulee nykyistä vaativampaa ja lisäksi uudistuminen voi edellyttää taimikonperkausta tai täydennysistutuksia.
”Tavoitteena on, että metsätöitä tehtäisiin vain kerran 15 vuodessa, kun kaadetaan tukkipuita”, Viiri toteaa.

Lisää kokemusta metsänomistajien tueksi

Viiri ja Kiljunen pitävät tärkeänä, että suuret metsänomistajat keräävät lisää kokemusta etenkin leimikoiden suunnittelusta sekä koneellisesta korjuusta poiminta- ja pienaukkoalueilla.
”Kun meille kertyy lisää kokemusta jatkuvasta kasvatuksesta, metsänomistajat voivat puolestaan hyödyntää sitä”, Viiri sanoo. Hän korostaa korjuukonekuljettajien merkitystä metsäasiantuntijoiden rinnalla.

”Koneenkuljettajat viime kädessä päättävät, minkä puun he poistavat ja minkä he jättävät esimerkiksi siemenpuuksi. Työ on hyvin erilaista verrattuna harvennukseen, ja on tärkeää, että hekin saavat kokemusta.”

Suuri haaste on turvemaametsien kantavuus.
”Hakkuiden aiheuttamat juurivauriot lisäävät juurikäävän riskiä, ja joskus juurikäävästä päästään vain puulajia vaihtamalla. Jatkuvassa kasvatuksessa puulajia ei voida kuitenkaan vaihtaa”, Viiri sanoo. Maastoa on tapana suojata levittämällä hakkuutähteitä hakkuukoneen eteen ajouralle, mutta poiminta- ja pienaukkohakkuissa tähteitä tulee niukemmin ja vapaata tilaa jää vähemmän kuin harvennuksissa. Viiri odottaakin jatkuvan kasvatuksen lisäävän talvikorjuita ja haastavan siten korjuukapasiteettia entisestään.

Monimuotoisuus vaatii aina erityishuomiota

Jos jatkuva kasvatus kiinnostaa, Kiljunen kannustaa aloittamaan turvemaalta, jolla kasvaa eri-ikäisiä puita.
”Tasaikäisessä metsässä voi selvittää toisen harvennuksen kohdalla, miten peitteisyyttä saisi kohteessa ylläpidettyä. Nuorissa metsissä on hoidettava taimikot ja tehtävä ensiharvennukset ennen kuin käsittelytapaa voidaan vaihtaa”, Kiljunen sanoo.

Myös monimuotoisuus vaatii kärsivällisyyttä.
”Jos halutaan lahopuuta, sitä on yksinkertaisesti jätettävä lahoamaan kasvatustavasta riippumatta”, Viiri toteaa. Ja jos halutaan laho valopuu, kuten haapa, sille on tarjottava valoa taimettumisesta alkaen.

 

Juttu on julkaistu aiemmin Metsän henki -lehdessä 4/2019.