Kuka olet?
Olen Taneli Rautiainen, asun Saarijärvellä, ja olen sieltä myös kotoisin.
Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?
Opiskelin metsätalousinsinööriksi Mikkelissä, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk:ssa. Valmistuin vuonna 2021. Olin aikaisemmin töissä toisella työnantajalla metsäasiantuntijana noin kolme vuotta. Huhtikuussa 2023 pääsin tänne UPM:n palvelukseen, metsäalan halutuimpaan työpaikkaan!
Mitä metsä sinulle merkitsee?
Metsä on paikka, jossa voin rentoutua ja tehdä töitä. Olen pienestä pitäen ollut metsässä mukana ja tehnyt metsätöitä. Metsä kokonaisuudessaan ja erityisesti sen kasvu on kiinnostavaa ja sisältää niin monenlaista mielenkiintoista asiaa. Sieltä saa esimerkiksi loistavaa raaka-ainetta, josta on moneksi, ja toisaalta se on taas hieno virkistäytymispaikka monelle kulkijalle.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia, mikä on osaltaan virkistävää. Tyypillinen päiväni voi koostua esimerkiksi asiakaskäynnistä, tietokonetyöskentelystä ja palavereista.
Miten vastuullinen metsien käyttö konkretisoituu omassa työssäsi?
Muun muassa siten, että asiakkaiden metsien käytössä otetaan huomioon kaikki metsien käyttäjät ja metsän tuomat positiiviset vaikutukset mahdollisuuksien mukaan.
Onko sinulla itselläsi metsää?
Minulla on itselläni metsää, ja omistan myös veljeni kanssa yhdessä metsää Saarijärvellä ja Mikkelissä. Tykkään tehdä itse paljon metsänhoitotöitä, ja on mielenkiintoista nähdä oma työnjälki ja sen vaikutus metsän kasvuun. Pyrin tietysti hoitamaan metsää mahdollisimman hyvin ja oikea-aikaisesti.
Mikä on mottosi?
Kyllä kaikki järjestyy!
Mikä on paras muistosi metsästä?
Mitään tiettyä parasta muistoa ei ehkä ole. Lapsena metsässä tuli paljon leikittyä, ja se on tietysti jäänyt mieleen. Viimeisimpänä mieleen on jäänyt se, kun olen liikkunut esimerkiksi asiakkaiden joissain erityisen hyvin hoidetuissa metsissä.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Kalastus, metsänhoito, monipuolinen urheilu ja penkkiurheilu täyttävät vapaa-aikani.
Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?
Mieti, mitä tavoitteita sinulla on metsän kasvatuksessa ja toteuta metsänhoito sen mukaan. Metsänhoidolliset toimenpiteet on syytä hoitaa aikataulussa. Niin metsä vastaa kuin raivaussaha ja kirves välillä huutaa!