Metsänhoitotyöt tulivat Samille tutuiksi jo pienenä poikana

09/23/2022 07:40:00

Metsä on vahvasti läsnä metsäasiakasvastaava Sami Kauhaselle myös vapaa-ajalla. Hän hoitaa metsätilaa yhdessä veljensä ja vanhempiensa kanssa, ja rakentaa samalla omakotitaloa. Sami auttaa puukaupassa ja metsänhoidossa Lapinlahdella. Lue esittely!

Kuka olet?

Olen Sami Kauhanen ja olen kotoisin Leppävirralta. Perheeseeni kuuluvat avopuoliso sekä 3- ja 1,5-vuotiaat lapset ja koira. Asumme vielä toistaiseksi Leppävirralla, mutta omakotitalo on rakenteilla Kuopioon.

Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?

Työskenneltyä 15 vuotta kaukolämpö- ja maalämpöratkaisuja tarjoavissa yrityksissä erilaisissa kokoonpano- ja asennustehtävissä halusin elämääni erilaista sisältöä. Tutkiessani opiskelumahdollisuuksia, metsätalousinsinöörin koulutus tuntui kuin minulle tehdyltä. Hain opiskelemaan ja pääsin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun Mikkeliin, josta valmistuin vuonna 2020. Valmistumisen jälkeen työskentelin metsänhoitoyhdistyksellä metsäasiantuntijana.

Mitä metsä sinulle merkitsee?

Läheinen suhde metsään on muodostunut minulle jo lapsena isovanhempien maa- ja metsätilalla. Metsä on minulle paikka rauhoittumiselle, tulojen lähde sekä työpaikka.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Toimistolla sähköpostien läpikäymistä, asiakkaisiin yhteydenpitoa, puukauppa- ja hoitotyötarjouksien tekoa sekä metsäkäyntejä yhdessä asiakkaiden kanssa tai ilman. Työpäivien sisältö vaihtelee.

Onko sinulla itselläsi metsää?

Minulla on Leppävirralla noin 40 hehtaarin metsätila yhdessä veljen ja vanhempien kanssa. Osa metsästä on metsätalouskäytössä ja osalla metsää on meille maisemallisia arvoja. Metsätilaa hoidetaan nämä seikat huomioon ottaen. Hoidamme itse sahaus- ja uudistamistyöt sekä puukaupankilpailutukset.

Mikä on mottosi?

Älä ota itseäsi liian vakavasti.

Mikä on paras muistosi metsästä?

Puuhastelut metsänhoitotöiden parissa omissa metsissä isän ja jo edesmenneen isoisän kanssa.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Pääsääntöisesti vapaa-aika menee lasten kanssa puuhastellessa ja omakotitalon rakennusprojektin parissa. Ajan salliessa minut voi löytää myös kuntosalilta ja kesäisin golfkentältä.

Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Ajallaan tehdyt metsänkasvua edistävät hoitotyöt ovat parasta, mitä voit metsällesi tehdä.

Katso yhteystietoni ja ota yhteyttä!

 

Lue lisää metsäasiakasvastaavien esittelyjä

Metsästä Maija saa sielun ja ruumiin ravintoa
Uutiset | 09/20/2022 10:40:00 | 3 min

Metsästä Maija saa sielun ja ruumiin ravintoa

Lue lisää