”Metsä on minulle henkireikä”, Riku sanoo

10/20/2022 07:40:00

Metsäalalle hakeutuminen tuntui metsäasiakasvastaava Riku Hakalalle luontevalta, sillä hänen harrastuksensa ovat aina painottuneet metsään. Riku auttaa puukaupassa ja metsänhoidossa Taivalkoskella ja Kuusamossa. Lue esittely!

Kuka olet?

Olen Riku Hakala. Olen kotoisin Keski-Pohjanmaalta Toholammilta, jossa vartuin viisihenkisen perheen kanssa. Nykyisin asun Rovaniemellä yhdessä kihlattuni ja koiramme kanssa.

Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?

Opiskelin Rovaniemellä Lapin ammattikorkeakoulussa metsätalousinsinööriksi. Metsäalalle hakeutuminen tuntui luontevalta, sillä harrastukseni ovat aina painottuneet metsään. Olen toiminut aiemmin puunhankinnan ja metsäpalveluiden myynnin tehtävissä, mutta myös esimerkiksi valtakunnan metsien inventoinnissa puuston mittaajana.

Mitä metsä sinulle merkitsee?

Metsä on monella tapaa henkireikä minulle. Jo lapsesta saakka olen tykännyt olla metsässä esimerkiksi hiihtämässä. Nykyään osaan myös arvostaa metsien tärkeyttä muun muassa fossiilisten polttoaineiden korvaajana.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Monipuolinen. Päivän aikana minulla on sekä toimistolla että maastossa monenlaisia tehtäviä. Välillä teen työtä yksin, välillä työkavereiden kanssa.

Onko sinulla itselläsi metsää?

Ei vielä, mutta haaveenani olisi hankkia lähiaikoina pienimuotoinen puuhapalsta.

Mikä on paras muistosi metsästä?

Niitä on sen verran paljon, ettei voi vain yhtä sanoa.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Harrastuksiini kuuluvat metsästys, kalastus, eri urheilulajit (esimerkiksi hiihto ja juoksu) sekä kitaransoitto.

Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Kannattaa ottaa aktiivinen ote metsänhoitoon, jotta hoitotoimenpiteet tulevat tehdyksi ajallaan.

Katso yhteystietoni ja ota yhteyttä!

Hakala Riku
Metsäasiakasvastaava

Hakala Riku

Lue lisää
 

Lue lisää metsäasiakasvastaavien esittelyjä

Ilkka nauttii työnsä monipuolisuudesta
Uutiset | 10/18/2022 07:30:00 | 3 min

Ilkka nauttii työnsä monipuolisuudesta

Lue lisää
Asla-Matias tykkää työstä, jossa näkyy oman käden jäljet
Uutiset | 10/13/2022 08:00:00 | 2 min

Asla-Matias tykkää työstä, jossa näkyy oman käden jäljet

Lue lisää