Kuka olet?
Olen Arttu Hytönen, ja olen kotoisin Konnevedeltä. Olen asustellut Pieksämäellä kaikkiaan yli kymmenen vuotta. Perheeseeni kuuluvat avopuoliso ja kolme koiraa.
Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?
Olen opiskellut Metsätalousinsinööriksi Nikkarilassa vuosina 2008–2012. Viimeiset yhdeksän vuotta olen työskennellyt eräalan liikkeessä, jossa pääasiallisena työnkuvanani on ollut asemyyjän työt.
Mitä metsä sinulle merkitsee?
Olen kotoisin maalta ja kasvanut metsän keskellä. Lapsena sain viettää paljon aikaa maatilatöiden ja -koneiden parissa. Metsätyöt ja koneet ovat kiinnostaneet minua jo lapsesta asti.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Kaikki työpäiväni tahtovat olla hieman erilaisia.
Miten vastuullinen metsien käyttö konkretisoituu omassa työssäsi?
Vastuullinen metsienkäyttö konkretisoituu minulle niin, että metsät jätetään seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin ne on itse saanut.
Onko sinulla itselläsi metsää?
Itselläni ei ole metsää.
Mikä on paras muistosi metsästä?
En osaa nimetä yhtä parasta muistoa metsästä. Metsästä on niin paljon hyviä muistoja.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Vapaa-aikani vietän kalastaen ja metsästäen koirien kanssa.
Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?
Metsänhoitotyöt kannatta tehdä ajallaan, silloin kustannukset pysyvät kohtuullisina ja metsä pysyy tuottavampana.