Rakkaudella kotimaisia taimia - taimemme saivat Avainlipun

Taimillemme on myönnetty Avainlippu-merkki. Asiakkaanamme tuet suomalaista työtä ja saat laadukkaita, kotimaisia taimia uuteen metsääsi.

Kotimaisuus on meille tärkeää. Kaikki taimemme ovat 100-prosenttisesti suomalaista alkuperää. Taimillemme on myönnetty Avainlippu osoituksena suomalaisesta työstä.

Avainlipun saa tuote, joka on valmistettu Suomessa. Merkin myöntää Suomalaisen Työn Liitto. 

- On hieno tunnustus saada Avainlippu. Kasvatamme joka vuosi miljoonia taimia asiakkaidemme ja omiin metsiimme. Jokaisen taimen alkuperä ja tuotantoketju ovat jäljitettävissä aina siemenestä taimeen saakka, kertoo UPM Joroisten taimitarhapäällikkö Anne Immonen.

Tue kotimaista työtä

Kun istutat uuteen metsääsi UPM Joroisten taimitarhalla kasvatetun taimen, tuet suomalaista työtä. Taimia on kasvatettu Joroisissa jo neljänkymmenen vuoden ajan.

- Taimia kasvattavat ammattilaiset, joilla on pitkä kokemus. Taimituotanto on aina käsityötä. Moni asia on automatisoitu, mutta ihmiskäden ja -silmän rooli on edelleen tärkeä, Immonen sanoo.

Ennen taimien lähettämistä niille tehdään laatutarkastus ja vain ensiluokkaiset taimet lähtevät asiakkaille. Lisäksi varmistamme, että asiakas saa alkuperältään juuri omaan metsäänsä maantieteellisesti sopivan taimen.

Taimet osa kokonaispalvelua

Laadukkaat taimet ovat osa kokonaisvaltaista palvelua metsänomistajille. Olemme metsäteollisuuden toimijoista ainoa, jolla on oma taimitarha.

- Meille on tärkeää, että voimme tarjota kokonaisvaltaista palvelua asiakkaillemme. Laadukkaista, kotimaisista taimista kasvaa vahva ja terve metsä.

Tilaa taimet puukaupan yhteydessä

Metsänuudistamisesta kannattaa sopia aina puukaupan yhteydessä. Niin varmistat, että saat haluamasi määrän taimia. Kumppanuusasiakkaamme ovat etusijalla taimiemme tilauksessa.

Metsäuudistamisesta sopiminen on helppoa. Se hoituu oman metsäasiakasvastaavan kanssa.

Hae yhteystietoja

 

Mikä Avainlippu?

  • Merkin voi saada tuote, joka on valmistettu Suomessa ja työllistää Suomessa.
  • Tuotteen kotimaisuusasteen on oltava yli 50 prosenttia.
  • Merkin myöntää Suomalaisen Työn Liitto.
  • Tunnus on myönnetty UPM Joroisten taimitarhan metsänviljelymateriaalille.



    tehtysuomessa_producerad_sininen_rgb-300px.png

 

Katso taimen tarina

 

Lue lisää Avainlipusta ja taimistamme

UPM Metsän taimille Avainlippu merkiksi suomalaisuudesta
Uutiset | 11/11/2019 13:43:32 | 2 min

UPM Metsän taimille Avainlippu merkiksi suomalaisuudesta

Lue lisää
Mikä on taimipassi? Tarkasta ainakin nämä asiat
Artikkeli | 05/10/2022 07:39:00 | 4 min

Mikä on taimipassi? Tarkasta ainakin nämä asiat

Lue lisää
Mitä taimitarhalla tapahtuu talvella?
Artikkeli | 01/21/2019 14:11:49 | 4 min

Mitä taimitarhalla tapahtuu talvella?

Lue lisää
Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä
Artikkeli | 3 min

Netta haluaa oppia lisää vastuullisesta metsien käytöstä

Lue lisää
Puun taimien syysistutus – vinkit onnistumiseen
Artikkeli | 4 min

Puun taimien syysistutus – vinkit onnistumiseen

Lue lisää
Metsä turvaa hyvinvointisi nyt ja tulevaisuudessa
Artikkeli | 3 min

Metsä turvaa hyvinvointisi nyt ja tulevaisuudessa

Lue lisää