Eetu Kalavainen on 30-vuotias Helsingissä asuva muusikko, joka julkaisi ensimmäisen soololevynsä marraskuussa 2019. Taiteilijanimellä eetu esiintyvä Kalavainen muistetaan oman tuotantonsa lisäksi muun muassa Ellinooran kanssa tehdystä Bäng Bäng typerä sydän -hitistä.
Moni ei tiedä, että Kalavainen on paitsi muusikko myös tuore metsänomistaja. Isovanhempien tila ja lapsuudesta tuttu 56 hehtaarin metsä päätyi isoäidin kuollessa Kalavaiselle, hänen isälleen ja siskolleen. Virallisesti tila on vielä kuolinpesän nimissä.
”Metsänomistaminen ei ole hirveän tavallista minun sukupolvessani. Kun mainitsen siitä ihmisille, reaktio on välillä hyvin yllättynyt.”
Kalavaiselle itselleen asiassa ei ole mitään ihmeellistä.
”Ukki sanoi jo kun olin pieni, että nämä ovat sinun maitasi. Ymmärsin, että olen osa jatkumoa.”
Eetu Kalavaisen perintötila sijaitsee Kivijärvellä Keski-Suomessa. Pihapiiriin kuuluu rintamamiestalo, aitta, navetta, ulkosauna ja leikkimökki. Metsät ympäröivät pihaa, ja kirkonkylälle on muutama kilometri.
Kalavainen käy metsässään aina vieraillessaan vanhempiensa luona Jyväskylässä. Joka viikonloppu sinne ei ole mahdollista mennä, koska matka Helsingistä kestää lähes viisi tuntia.