Järvelän metsät liitettiin UPM:n FSC®-ryhmäsertifiointiin (FSC C-109750) noin kymmenen vuotta sitten. Metsät osana elämäntapaa tarkoittaa hänelle myös niiden hyvinvoinnista huolehtimista.
”Siinä tulee säästettyä messää ja tienattua hieman enemmän”, Järvelä sanoo.
FSC-sertifioidusta puusta maksetaan Kasvu-kumppanuusasiakkaille hintalisää.
Miehet laskeutuvat alas Lehmiluoma-purolle.
Järvelä käy purolla ihan vain mietiskelemässä ja kuuntelemassa metsän ääniä. Talvisaikaan metsässä on kuitenkin hiljaista lukuun ottamatta saappaiden narskuntaa lumessa.
”Pistin suojeluun tämän puronvarren, koska täällä on toista sataa vuotta vanhaa järeää puustoa. Tälle ei tehdä ikinä mitään”, Järvelä sanoo.
Metsän rauha on Hanhikoskelle tärkeää, ja se virittää hänet sopivaan tunnelmaan myös muusikkona. Metsässä liikkuminen inspiroi etenkin säkeitä. Järveläkin tunnistaa metsän rauhoittavan vaikutuksen.
”Nuorempana hiihdin hyvillä hankikeleillä tuntikausia ilman päämäärää. Se oli terapiaa, vaikken tuota sanaa silloin tiennytkään.”
Metsät osana elämäntapaa myös töiden kautta
Vaikka Järvelä tietää, millaisella puulla on rahallista arvoa, usein puut ovat hänen silmissään niin komeita, ettei niitä raaskisi ollenkaan hakata.
”Niitä on mukava katsoa. Niska väsyy, kun ne nousevat niin korkealle.”
Hän kävi ennen metsäretkillä vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa. Nyt retkiseurana saattavat olla kaikki kymmenen lastenlasta.
”Olemme käyneet pienen erämaajärven, Vehkajärven, rannalla paistamassa makkaraa. Siellä on vanhaa puustoa ja kaunis järvimaisema.”
Järvelän mielestä mukavannäköisiä metsäpaikkoja kannattaa säästää hakkuilta.
”Tilin saa vain kerran, ja menee sata vuotta, että messä taas kasvaa. Se ei ole taloudellisesti sen väärti.”
Pienen matkan päässä on sankka metsikkö, jota Järvelä kuvaa sanalla riistatihentymä. Tiheiköissä viihtyvät sinne piiloutuvat eläimet ja pesivät linnut.
”Sekään ei houkuttele moottorisahaa. Aikamoinen temppeli.”
Metsänomistaja voi saada markkinahinnan suojelemalla metsänsä, kun sen tekee oikein
Myös Hanhikoski säästää metsää.
”Meillä on pellon laidassa tuuhea kuusikko. Lastenlapset pyysivät, että älä vaari kaada sitä. Kummitusmetsäksi he sitä sanovat. Ei kannata kaataa metsää, jolla on jokin merkitys, kun ei siitä ole suurta taloudellista hyötyä.”
Järvelälle perinteiden siirtyminen seuraavalle sukupolvelle on tärkeää. Kaikki hänen lapsensa soittavat viulua, ja osa tekee ammatikseen töitä isän kehittämän Näppärit-pedagogiikan parissa.
Metsänhoito kulkee suvussa. Yhdellä tyttärellä on metsäpalanen kivenheiton päässä purosta, ja muidenkin perillisten kanssa metsähommia sivutaan silloin tällöin.
”Yhden lapsenlapsen kanssa oli vastikään puhetta, että tilan asiat alkavat pikkuhiljaa kiinnostaa ja niitä voitaisiin käydä läpi keväällä.”
Metsät ovat osa elämäntapaa myös töiden kautta. Hanhikosken poika on metsäalalla töissä.
”Kyllä täällä seudulla on aina puusta välitetty. Metsä jättää jälkensä. Toivoisin, että se pysyisi perheessä”, hän sanoo.
Taimikosta kasvaa uusi metsä
Viimeiseksi pysähdytään Kytömaan metsäpalstalla. Sen laidalla on entinen peltoala, jossa Järvelä on yrittänyt saada metsää kasvamaan.
”Vattu on kyllä mahdoton tukahduttaja. Taimien suojelusta on tullut jo kunniakysymys.”
”Periksi ei anneta”, Hanhikoski jatkaa ja nauraa mukana.
Nietosten keskeltä pilkottaa Järvelän istuttamia terhakkaita kuusen ja männyn taimia. Marko Jutila katselee taimikkoa hyväksyvästi. Taimet on tilattu UPM:n omalta taimitarhalta Joroisista.
”Viime vuoden kasvu on ollut hyvää. Parin vuoden päästä taimet ovat jo varsin hyvässä kasvuvauhdissa, kun kuusi voittaa lehtipuun, mutta vielä saa vesakkoa seurailla”, hän arvioi.
Järvelä on tyytyväinen onnistumisesta: edessä on ainakin melkein pelastettu palanen. Metsät osana elämäntapaa kantavat sukupolvelta toiselle.
”Sievännäköinen”, Hanhimäki tuumaa.
”Kyllä siihen messä tulee”, Järvelä vastaa.