Yhä useampi metsänomistaja lannoittaa metsiään. Yhdellä lannoituksella voi saada hoidettuun metsään lisäkasvua noin 15-20 kuutiometriä hehtaarille. Se tarkoittaa lähes rekan nuppikuormallisen verran enemmän puuta jokaista hehtaaria kohti.
- Yksi helpoimmista tavoista lannoittaa metsä on varata paikka yhteislannoituksissamme. Suunnittelemme parhaillaan omiin metsiimme useita kohteita tulevalle lannoituskaudelle. Varmista paikkasi jo alkuvuodesta, kertoo UPM Metsän metsäpalveluiden tuotepäällikkö Elise Hovi.
Kolme syytä lannoittaa metsää:
- Puuston kasvu nopeutuu
- Tukkipuun osuus kasvaa
- Metsän terveys paranee
Vahva metsä kestää paremmin sairauksia, metsätuholaisia ja luonnonvoimia sekä toipuu nopeammin niiden vaikutuksista.
- Autamme sinua kaikissa lannoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi UPM Metsänlannoitus -palvelun avulla voit saada lannoituksen vaivattomasti avaimet käteen -ratkaisuna. Sinun ei itse tarvitse tehdä mitään.
Hyödynnä verovähennys ja kemera-tuki
Metsänlannoituksen kulut voi vähentää metsätalouden verotuksessa. Lisäksi metsän terveyslannoitukseen voi saada valtiolta kestävän metsätalouden rahoitustukea eli kemera-tukea.
Esimerkiksi turvemaan terveyslannoituksen myyntihinta on keskimäärin 580 euroa hehtaarilta (+alv. 24%). Metsänomistajalle kustannukseksi jää vain noin 285 euroa hehtaarilta, kun huomioidaan verovähennys ja kohde on kemera-tukikelpoinen.
- Kumppanuusasiakkaanamme voit myös käyttää puukauppabonuksiasi lannoituskustannuksiin, Hovi vinkkaa.
Näin saat metsänlannoituksen*
Ota yhteyttä omaan metsäasiakasvastaavaasi. Näin varmistat, että saat haluamasi lannoituksen ja pääset mukaan yhteislannoituksiin.
- Laadimme juuri sinun metsällesi sopivan lannoitussuunnitelman.
- Voit vähentää lannoituskustannukset puun myyntiverotuksessa.
- Voimme selvittää mahdollisuutesi saada valtion kemera-tukea ja hakea sitä puolestasi.
- Toimi nopeasti, niin saat lannoituksesi edullisimpaan hintaan.
*Tarkista palvelun saatavuus alueellasi omalta metsäasiakasvastaavaltasi tai palvelukeskuksesta.