Tuomas peri kiinnostuksen metsään isältään ja papoiltaan

06/15/2022 07:26:00

Syksyiset kuulaat pakkasaamut metsässä ovat metsäasiakasvastaava Tuomas Ukkosen mieleen. Tuomas auttaa puukaupassa ja metsänhoidossa Sysmässä. Lue esittely!

Kuka olet?

Hei, olen Tuomas Ukkonen. Olen syntynyt Sysmässä, jossa edelleen asun vaimoni ja lapseni kanssa.

Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?

Kiinnostukseni metsään olen perinyt isältäni ja papoiltani. Kaikki ovat eläneet metsästä. Olen pienestä pitäen liikkunut ja leikkinyt metsässä ja oppinut isän mukana metsänhoidosta. Pitkään ajattelin, että pidän metsän itselläni harrastuksena ja palkkatyöt muualla. Veri veti kuitenkin metsään sen verran, että piti ammatille antaa mahdollisuus. Luin itseni metsätalousinsinööriksi ja sain tämän hyvän työn kotipaikkakunnaltani. 

Mitä metsä sinulle merkitsee?

Metsä on minulle paikka, jonne pääsen rauhoittumaan kiireisessä arjessa. Metsä on antanut minulle mieluisan harrastuksen, nykyisin myös työpaikan sekä taloudellista turvaa. Metsistä löytyy aina jotain uutta ja erilaista, ja sitä olen oppinut arvostamaan.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia ja monipuolisia niin metsässä, asiakkaan luona kuin toimistolla. 

Onko sinulla itselläsi metsää?

On omaa metsää sen verran, että pääsen säännöllisesti harrastamaan. Omasta metsästä näkee ja oppii parhaiten, miten hoitotyöt ja toimenpiteet vaikuttavat metsän kasvuun ja hyvinvointiin. Omassa metsässä tulee myös kokeiltua erilaisia puulajeja ja hoitotöitä. Oman kädenjäljen näkeminen hoitotöiden jälkeen on hyvin palkitsevaa. 

Mikä on paras muisto metsästä?

Lapsuudesta on paljon hyviä muistoja isän ja veljien kanssa metsässä vietetyistä hetkistä, myös metsästysharrastukseni kautta hyviä muistoja on kertynyt. Jokaiseen neljään vuodenaikaan liittyy hienoja metsäelämyksiä, kuten syksyiset kuulaat pakkasaamut. 

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Omassa metsässä tulee paljon liikuttua ja puuhailtua, ja talomme pihapiiristä löytyy aina jotain laitettavaa. Pihastamme löytyy myös kolme lammasta. Metsästys kuuluu syksyn harrastuksiini ja talvisin pelaan jääkiekkoa. Paljon tulee ulkoiltua myös koiran kanssa.

Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Taimikonhoidon merkitystä ei kai voi koskaan vähätellä. Neuvoisin, että aina kannattaa kysyä neuvoa metsäammattilaiselta, jos jokin asia mietityttää. Yhdessä suunnittelemalla löytyy jokaisen metsälle parhaimmat ratkaisut ja toimenpiteet.

 

 

Katso yhteystietoni ja ota yhteyttä!

Ukkonen Tuomas
Metsäasiakasvastaava

Ukkonen Tuomas

Lue lisää
 

Lue lisää metsäasiakasvastaavien esittelyjä

Jukka-Pekalle metsä on rauhoittumisen ja metsätöiden paikka
Uutiset | 05/05/2022 07:26:00 | 2 min

Jukka-Pekalle metsä on rauhoittumisen ja metsätöiden paikka

Lue lisää
Metsäasiakasvastaava Juha-Matti räppää vapaa-ajallaan
Uutiset | 02/04/2022 08:26:00 | 3 min

Metsäasiakasvastaava Juha-Matti räppää vapaa-ajallaan

Lue lisää