Kuka olet?
Olen Pekka Ylimäki, olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Nivalasta. Asun nyt Liedossa avopuolisoni kanssa.
Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?
Olen opiskellut metsätieteitä Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa ja toiminut metsäalalla eri tehtävissä ja harjoitteluissa ympäri Suomea. Ihmisten kanssa tekeminen on aina kiinnostanut minua, joten asiakaslähtöinen työ tuntui hyvin luontevalta vaihtoehdolta.
Mitä metsä sinulle merkitsee?
Metsä on aina ollut omassa elämässäni hyvin vahvasti läsnä. Metsä on tärkeä paikka, missä voin vapaasti harrastaa ja rauhoittua arjen kiireistä. Metsässä minua on aina kiinnostanut sen tarjoamat mahdollisuudet niin työmarkkinoilla kuin harrastuksissa.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Tyypillistä työpäivääni on vaikea määrittää. Toisinaan vietän koko päivän maastossa ja toisinaan toimistolla.
Onko sinulla itselläsi metsää?
Tällä hetkellä en omista metsää, mutta tulevaisuuden haaveenani on omistaa.
Mikä on mottosi?
Älä ole kiireinen, ole tuottava.
Mikä on paras muistosi metsästä?
Yksittäistä hetkeä on vaikea sanoa. Hienoimpia hetkiä, mitä mieleeni on jäänyt, ovat olleet syksyn pakkasaamut nevoilla sekä Lapin yöt perhokalastuksen parissa.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Harrastuksiini kuuluvat maastohiihto, maastopyöräily, lavatanssit, metsästys ja kalastus.
Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?
Oikea-aikaisilla metsänhoitotoimenpiteillä varmistetaan metsän arvokasvu ja sijoitetun pääoman tuotto maanomistajalle. Myöhästyneillä kohteilla tulee muistaa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.