Kuka olet?
Moro! Olen Juho Nissinen, 25-vuotias miekkonen Päijät-Hämeestä. Elämä vei opiskeluiden perässä Tampereelle, jossa asustan edelleen.
Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?
Opiskelin metsätalousinsinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulussa, josta valmistuin vuodenvaihteessa.
Kun lukion jälkeen mietin, mitä isona haluaisin tehdä, oli metsäala ainoa varteenotettava vaihtoehto. Tässä työssä yhdistyy sopivalla tavalla käytäntö ja teoria: aamupäivästä voi suunnitella leimikkoa toimistolla ja iltapäivällä käydä metsänomistajan kanssa metsässä kävelemässä.
Mitä metsä sinulle merkitsee?
Metsä on aina ollut elämässäni läsnä tavalla tai toisella. Lapsena suvun metsissä riitti töitä taimien kantamisen ja heinimisen parissa. Samalla metsä oli kiehtova ja hieman mystinen leikkipaikka, jossa riitti tilaa juosta ja huutaa.
Sittemmin metsää on oppinut arvostamaan myös henkireikänä. Sinne pääsee aina tarvittaessa lataamaan akkuja, kun tarvitsee tauon ihmiskunnasta.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Tyypillistä työpäivää on hyvin vaikea kuvata. Toisinaan se kuluu kokonaan toimistotöiden parissa, ja joskus se taas on koko päivän kestävä metsäreissu. Ja hyvä niin, sillä työpäivän sisällön vaihtelevuus on tämän työn suola.
Onko sinulla itselläsi metsää?
Itselläni ei ole, mutta suvun metsissä olen epävirallinen neuvonantaja.
Mikä on mottosi?
Kyllä työ tekijäänsä neuvoo.
Mikä on paras muisto metsästä?
Päällimmäisenä tulee mieleen täysikuun valaisema metsämaisema hyytävän kylmässä pakkassäässä. Se oli teini-ikäiselle aikanaan niin pysäyttävä kokemus, että sitä näkyä on tullut jahdattua joka talvi siitä lähtien.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Metsässä tulee liikuttua vapaa-ajallakin sienestyksen ja lenkkeilyn parissa. Muuten vapaa-ajan on viime vuosina täyttänyt opiskelijaelämän lisäksi harrastelijateatterissa näytteleminen. Mikään muu ei saa työasioita pois päästä parhaiten kuin lavalle astuminen.
Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?
Nyt tulevana keväänä kannattaa katse suunnata varttuneisiin kuusikoihin. Kirjanpainajatuhot saattavat levitä jo muutamassa vuodessa ja pahimmassa tapauksessa tappaa koko metsikön pystyyn. Metsässä kävellessä kannattaa pitää silmällä tuoreita pihkavuotoja ja ruskeaa purua kuusen rungolla. Nämä kertovat ötököiden toimista metsässä jo ennen kuin koko puu kuolee pystyyn. Mikäli kuviolla alkaa näkyä merkkejä kirjanpainajasta, ja puusto on muuten jo uudistuskypsää, ei uudistamisen kanssa kannata aikailla, vaan kuvio on syytä uudistaa pikimmiten.