Kuka olet?
Olen Juho Lahtinen, ja olen kotoisin Hartolasta, missä myös asun ja viljelen kotitilaani. Perheeseeni kuuluvat avopuoliso ja lokakuussa 2020 syntynyt esikoistyttäremme.
Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?
Opiskelin metsätalousinsinööriksi Nikkarilassa. Suoritin opintoihini liittyvät harjoittelut maanmuokkausta ja kannonnostoa tehden, sekä tein toimihenkilöharjoittelun Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen Hartolan toimistolla.
Kotitilallani tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2011, mistä lähtien olen työskennellyt maa- ja metsätalouden parissa. Nyt reilu kymmenen vuotta myöhemmin maatalouden ja etenkin karjankasvatuksen tulevaisuuden näkymät Suomessa ovat synkentyneet, joten päätin hakea nykyistä työtehtävääni.
Mitä metsä sinulle merkitsee?
Varhaisimmat muistikuvani metsätöistä sijoittuvat istutustyömaalle ja nuoruuden 4H-kerhon raivauspalstaan, jota raivasin vesurilla pappani opissa. Myöhemmin metsän merkitys taloudellisena turvana on korostunut, virkistysmahdollisuuksia kuitenkaan unohtamatta.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Töitteni alku UPM Metsällä on ollut toimistopainotteista. Odotan työltäni vaihtelevuutta, ja että työaikani jatkossa jakautuisi toimiston, maaston ja asiakastapaamisten suhteen.
Miten vastuullinen metsien käyttö konkretisoituu omassa työssäsi?
Toimintaamme ohjaavat lait, suositukset ja sertifioinnit.
Onko sinulla itselläsi metsää?
Kotitilani pinta-alasta valtaosa on metsää, ja lisäksi tilaan kuuluu yhteismetsäosuus Ekon yhteismetsään, jonka hoitokunnan puheenjohtajana myös toimin.
Mikä on mottosi?
Asioilla on tapana järjestyä.
Mikä on paras muistosi metsästä?
Lapsuuden metsäretket, varusmiespalveluksen telttaleirit ja omien hoitotoimien vaikutukset metsän kasvuun ja kehitykseen.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Hoidan maatilan askareita, hiihdän ja maastopyöräilen sekä osallistun reserviläistoimintaan. Lomalla suuntaan Lappiin.
Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?
Hoidettu metsä kasvaa ja tuottaa. Kysyvä ei tieltä eksy.